Kiti: Tall Dark Stranger

Omakustanne

Joskus eteen tulee levyjä, joista ei välttämättä pidä, mutta joita arvostaa silti. Tamperelaisen Kiti Mäkisen johtaman Kiti-yhtyeen debyytti on tällainen albumi. Se on omaperäinen, kiinnostava ja paikoin jopa palkitseva, mutta en usko että sitä tulee kuunneltua jatkossa kovinkaan usein.

Tall Dark Stranger on napakka puolen tunnin ja yhdeksän kappaleen kokonaisuus, joka risteilee kitararockin eri vuosikymmenten ja alagenrejen välillä. Se on ennen kaikkea kitaralevy: riffipuolelta löytyy vaikutteita ainakin stadionrockista, postpunkista ja slackerindiestä. Viimeisestä paras esimerkki on Bathtubin oivaltavan kiero riffi. Hienojen kitaralinjojen lisäksi kiitosta saa koko yhtyeen omanlainen svengi. Kitin soitto on vain harvoin tylsää peruskauraa.

Persoonallisuutta siis löytyy, mutta sitä on lopulta omaan makuuni hieman liikaakin. Siitä pitää huolen solisti Kitin laulutyyli ja -ääni, joka jakaa varmasti mielipiteet. Kitin kulmikas, kylmä ja kolkko soundi sekä teatraalinen vibrato ja kevyt epävire haastavat kuulijan toden teolla. Esimerkiksi komeasti instrumentoitu Lovesong jättää ihmetyksen valtaan: onko laulumelodioiden hapuilu tahatonta vai tietoinen tyylikeino? Laulun epäpuhtauksiin ja tulee keskityttyä niin paljon, että hienot sävellykset jäävät taka-alalle.

Alhaisesta tähtimäärästä huolimatta näen Kitissä rutkasti enemmän potentiaalia kuin suurimmassa osassa levydebytantteja. On kuitenkin aina parempi erottua massasta kuin jäädä yhdeksi perusbändiksi tuhansien joukossa. On vain pienestä kiinni, että Kiti saa käännettyä laulun persoonallisuuden positiiviseksi voimavaraksi.