Körttinä: Romanssin revanssi

Wood Productions

Jo yli kaksikymmentä vuotta enemmän ja vähemmän aktiivisesti toiminut tamperelais-helsinkiläinen urbaanin maalaisfolkin yhtye Körttinä kiiruhtaa sen verran hitaasti että julkaisee vasta helmikuussa 2013 debyyttilevynsä. Rämisevä, sympaattisen puolivillainen ja punkin hengessä rempseä soundi koostuu haitarista, melodicasta, huuliharpusta, kitaroista, maniskasta ja matkalaukkurummusta. Nauhoituksissa ei ole lähdetty turhia viilaamaan vaan viimeistelyssä on annettu tilaa hengittää. Hiukan sinnepäin-henki ottaa korvaan vain muutamissa kohdissa, pääasiassa "raakuus" sopii hyvin Körttinän pakettiin.

Levyn neljästätoista biisistä löytyy materiaalia kolmelta eri vuosikymmeneltä, mikä lisää vielä hiukan levyn sekalaisuutta. Suurin osa on omaa luovuutta, mutta myös lainakappaleet toimivat kelvosti Körttinä-soundissa. Johanna Murtovaaran tulkitsema Abba-suomennos Hani Hani on toki tunnistettavissa mutta kokonaisuudessa perustellumpi kuin kännykkänauhoitettu päätösrymistely Pelle Miljoonan Väkivalta ja päihdeongelmasta, joka onkin bonusraidan asemassa. Tuomari Nurmion Hyvästi kotimaa sekä Michael Donald Chapmanin ja Abner Spectorin sävellyksiin pohjaavat Pikkuveli ja Nurkkapöytä sopivat Körttinä-henkeen.

Soundipalikka ja tekemisen tapa ovat sympaattiset, mutta onko biisikynässä imua? Vastaus on kyllä, vaikka sellaisia todellisia klassikoita en Romanssin revanssista löydä. Heti avausraita, yksinkertainen, veikeästi pumppaava Rakkauven tauti saa höristämään korvia, vaikka toteutus on tarkoituksella jätetty haparoivalle tasolle. Kaihoiseen valssiin luottava Elämä on hiukan kuin akustinen painos Tundramatiksin romanipunkista, hiukan seesteisemmällä asenteella. Nalletalobluus siirtyy jo nimellään bluesimpaan otteeseen, kertosäkeen vallankin ollessa mukavan tarttuva.

Jo syntyjään koukukkaan Hani Hanin jälkeen jatketaan Virtuaalitodellisuusbluesin autereisella hymyllä ja jälleen hienolla koukulla. Hullun maailman maanisempi akustinen rymistely saa peräänsä New Agen raukean tivolipyörteen ja seesteisen kaaren. Nurkkapöydän hilipatihumpan jälkeen lempeän kaunis rakkauslaulu Aamulaulu nousee levyn avainhetkiin, mitä alleviivaa myös päätösraidan sekoilua lukuun ottamatta pisimmät minuutit. Körttinän rakkaus on samaan aikaan ihanan romanttista ja pölöjää, rikkoo ilkikurisesti herkän hetken nenäontelon tähystyksellä. Hih.

Humalaisen Veikon hakijan kutsumalaulu hilipatihippailee Veikkoa pois pöydän alta, Pikkuveli rämistelee rennosti ja Aurinko mieluummin raukeilee hempeänä duettona. Nurmio-versiointi Hyvästi kotimaa on levyn kipakampaa laitaa hyvällä huohottavalla boostilla, jonka jälkeen "piiloraitana" Väkivalta ja päihdeongelma on hiukan ylimääräinen rengas. Kaiken kaikkiaan Romanssin revanssi on hyvä levy, jonka pohjalta yhtye voisi rakentaa todellisia klassikoitakin jos haluaisi hiukan vielä viilata turhia rönsyjä pois, uhraamatta rentouttaan ja välittömyyttään prosessissa.