Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 60 vierasta ja 2 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Office Building: The Land Of Golden Dreams
Arvioija: Ilkka Valpasvuo
Arvio:

Aisti

Euron sinkku –kastiin heitellään, näin idean lähdettyä liikkeelle ja leviämään, materiaalia monilta suunnilta. Nyt on vuorossa Aisti Records ja Tampereen pop-ylpeyden Office Buildingin tuore tarjoussinkku, joka sisältää kaksi kaunista kappaletta helmikuussa julkaistulta The Sun Hit The Water -pitkäsoitolta. Vaikka haikea nimibiisi viuluineen ja Janne Laurilan tunnetta täynnä olevalla laululla lämmittääkin mukavasti eikä Crystal Clearin tarttuvuutta voi mennä kieltämään, löytyy pitkäsoitolta hivelevempiäkin helmiä. Se, mihin esimerkiksi tämä levy on onnen omiaan, on uuden, ennestään tuntemattoman yhtyeen löytäminen. Yhden euron sijoitus levyosastolla ei hirveää lommoa lompakkoon tee, kun taas koko pitkäsoiton osto kerralla on aina sijoitus. Vaikka ainakin minun mielestäni mainittu pitkäsoitto on kyllä sijoittamisen arvoinen. Ja tietysti promootiotarkoituksessa sinkun viskeleminen kalliin pitkäsoiton sijasta kannattaa...

Linkki: Office Building
Päivämäärä: 20.08.2003
Lukukertoja: 1541


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
stargirl kommentoi 09.03.2004:
Pisteet:
Office building
iiiihaaaanaaaa yhtye
levytkin ihania
keikat upeita


Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Office Building

Tamperelainen pop-orkesteri loistaa laulaja-kitaristinsa Janne Laurilan enkelimäisellä äänellä ja maustaa melankolista soittoaan osuvan folkahtavasti Pekko Käpin viulutulkinnalla.

Kotisivut: http://www.aistirecords.com/ob/

(Päivitetty 10.05.2005)
Levyarviot:
Never Leave The Ground

01.04.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
The Land Of Golden Dreams

20.08.2003
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
The Sun Hit The Water

10.03.2003
Arvostelijana Jari Jokirinne
Tässä me uimme, tätä me juomme – Tulva-kokoelma 2

12.02.2003
Arvostelijana Jari Jokirinne
IndieCollection

06.11.2002
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo

Livearviot:
Kickstart -festivaalin perjantai

10.09.2004
Lutakko/Jyväskylä
Office Building, Ville Leinosen Unilehto

12.11.2003
Yo-talo/Tampere
Amnesty –klubi: Office Building, Sister Flo, Voimaryhmä

21.05.2003
Yo-talo/Tre
Aistifestivaalin perjantai

30.08.2002
Klubi/Tampere
Tammerfest: Kerkko Koskinen, Office Building, Maija Vilkkumaa, Semmarit

17.07.2002
Tampere
Ämyn jatkoklubi: Branded Women, Office Building

29.06.2002
Kauppari/Hämeenlinna