Seamus: Always/Never

Yume

Alun perin nimellä Poor Seamus reilu kymmenen vuotta sitten perustettu englanninkielistä poprockia soittava yhtye julkaisee kolmannen albuminsa. Molemmilta aiemmilta on tarjottu verrokiksi mm. Kemopetrolia - varmasti naislaulun ja viipyilevän koleuden tiimoilta. Samaa soundimaailmaa löytyy myös uutukaiselta, ja paikoittainen rock-kiihdyttely tumman kaaren vastapainona on myös edelleen käytössä. Toisiaan täydentävät Anna Suomisen ja Anni-Maija Koskisen laulut ovat Seamusin omaleimaisin piirre, viipyilevä mutta säröinen väre on sitten se toinen ydinjuttu.

Always/Neverillä paketti todistaa olevansa kypsä, mitään haparointeja ei yhtyeeltä lipsahda. Toki säätiedotteet levyn päätteeksi ovat kyllä ihan turha lisä. Muuten mennään tasapainoisesti, kypsästi ja vivahteikkaasti valitulla tiellä.

Keskiarvoa positiivisempi avausraita Let It All Go ja haikean ajaton Last Call avaavat levyn hyvin, saaden hyvin parasta terää irti sekä laulusta että seesteisistä soundeista. Pidemmälle päästäessä kipinä hiukan hakee itseään, vaikka esimerkiksi Unperfect Dayn kipakampi rock-särö, Saviourin vaaniskeleva junnaus ja hienot riisutut hetket laulukaaren varaan tai Like Never Beforen viekoittelevuus ja reippaus nostavat peukkua. Myös Laura II:n mureus ja muutenkin hiukan juurevampi ote vakuuttaa.

Leaning Treen koleus ei oikein puhuttele vaikka harmonian puolesta lähestytään kauneutta. Myöskään Honey, We´re Way Too North ei hyvästä hymystään huolimatta koukuta sen kummemmin. Like Soldiers Go pysähtyy hienosti pianon ja laulun äärelle ja kasvaa hallitusti, muttei sekään lopulta räjäytä pottia. Päätösraita Wish It Would Rain jumittaa aamuyössä raukeasti, nousten koleasti säröllä. Kaiken kaikkiaan levyä kuuntelee mielellään mutta harvassa kohtaa se oikeasti on edes lähellä ihon alle pääsemistä. Tasapainoinen, tyylikäs ja jopa kaunis, muttei oikeastaan haastava tai kiehtova albumi.