Sokea Piste: Välikäsi

Ektro / Karkia Mistika / Tuska & Ahdistus

Aina välillä ilmestyy levyjä, jotka tuntuvat osuvan osaltaan sekä johonkin ajankohtaiseen että osaltaan henkilökohtaisesti pitkään vallinneeseen musiikilliseen puutostilaan. Sellaiset levyt tuntuvat erityisiltä, koska oman nautinnon lisäksi niiden hienoudesta haluaa kertoa mahdollisimman monelle.

Sokean Pisteen ensimmäinen pitkäsoitto Välikäsi on yllättävän suoraviivainen levy. Se kuulostaa tismalleen siltä, mitä kansitarra väittää ("crosspollination of contemporary noise rock and Finnish punk, with melodic traces of Musta Paraati and Land Speed Record era Hüsker Dü") eikä sen tekstejä liieemmin tarvitse tulkita, vaikka ne eivät aivan mustavalkoisinta päänauontaa olekaan.

Levyn käynnistävän Kriittinen tila -biisin teksti johdattaa oivasti yhtyeen yhteiskunnallisen näkemyksen pariin: "Puhutte markkinoista / kuin ne olisivat ihmisiä / herkkiä ja tuntevia / mielialan mukaan käyttäytyviä / puhutte ihmisistä / puhutte meistä / kuin me olisimme / markkinoita / numeroita / papereita" jne. Tai Kylmän aseman teksti: Mikä ei kiillä on heitettävä pois / kehityksen tieltä / mikä ei tuota on jätettävä sivuun / kehityksen tieltä" jne. Tai minkä tahansa biisin tekstin. Sokean pisteen kriittisiin mielipiteisiin on helppo yhtyä, vaikka niissä ei ole mitään järin tuoretta. Ne on esitetty tavalla, joka ei tunnu falskilta tai ohjelmalliselta, siis uskottavasti, mitä lisää musiikin voima.

Välikäsi on angstista, 80-luvun punkin eri muotoja tehokkaasti hyödyntävä ilmaisua: vähän postpunkia, hitunen goottihenkeä, roimasti noiserockia ja kohtalokkaan tehokkaita melodioita. Tekijät ovat konkareita tahoillaan (mm. Aortaorta, Vapaa maa, Kuollut muisto, Kyklooppien sukupuutto), joten yllätyksenä Välikäden toimivuus ei tule. Mutta siltikin: miten ihmeessä yhdelle on onnistuttu puristamaan niin järkevää asiaa, niin paljon tunnetta ja vielä kovia biisejä.

On erityisen mielenkiintoista, kuinka yhtye kovasta kohkaamisesta ja metelöinnistä huolimatta pitää kappaleet tiukasti kasassa, ei päästä niitä levähtämään kuin itkuinen teini silmämeikkejään. Välikäsi on rupista ja kolkkoa musiikkia, mutta samalla erittäin tarkkaa ja silti eläväistä. Osansa saattaa olla sillä, että laulussa kuullaan useampaa ääntä, ja kahden kitaran hyödyllisestä yhteiskäytöstä on huonompiakin esimerkkejä. Päällimmäiseksi tunteeksi levystä jää silti se voima ja väkevyys, jolla se raivaa tiensä kuulijan mielen läpi. Pienemmälläkin intensiteetillä varustettua ilmaisua on väitetty vaikuttavaksi.

Välikäsi on hienoimpia pitkään aikaan kuulemiani levyjä. Cd-versiolla on albumin lisäksi yhtyeen aiemmat kaksi julkaisua, Ajatus karkaa -12" ja Oire-7". Ne osoittavat, kuinka lupaavasta yhtyeestä on tullut erittäin kova.