¡haUtUllin!: ¡haUtUllin!

Barefoot

Aina välillä kuulee valitettavan, kuinka tympeä ja yksipuolinen soitin sähkökitara on. Sitä se ei tietenkään ole, vaan vika on aina osaamattomissa ja yksipuolisissa soittajissa. Onkin hyvä, että on olemassa ¡haUtUllin! kaltaisia yhtyeitä ja levyjä, joista on muuhunkin. Hieman vaikealta tämä kitaristi Markus Pesosen ja rumpali Håkon Berren yhteistyön tulos silti aluksi tuntuu. Etenkin kun muistaa kuinka mahtavan linjakas – kokeellisuudestaan huolimatta – Markus Pesonen Hendectetin Hum on.

Myös ¡haUtUllin!:illa on kyse improvisoijien tekemästä musiikista, mutta tällä kertaa he myös vain improvisoivat. Siksi levy tuntuu aluksi lähinnä tutkielmalta siitä, mitä kaikkea sähkökitaralla ja rummuilla sekä erilaisilla perkussioilla kelloista ja ketjuista pyyhkeisiin ja syömäpuikkoihin voi tehdä. Se osoittautuu kuitenkin huomattavasti irrallisia osiaan mielenkiintoisemmaksi yhtenäisyydeksi. Osana soittoaan Pesonen ja Berre käsittelevät tuottamiaan ääniään siihen malliin, että on välillä vaikea uskoa kuulevansa vain kahden ihmisen ja (tavallaan vain) kahden instrumentin työskentelyä, saati että kyse on vain kitarasta ja rummuista.

Esimerkiksi Mjølne kuulostaa kitaralla varustetun keskikokoisen kamariorkesterin aikaansaannokselta, siinä missä piippaava ja nakuttava, liki elektroninen Discothèque kulkee kokeellisen musiikin yöriennoissa loogiseen loppuunsa asti – kitarasoolon laukeamiseen ja sen jälkeiseen seesteiseen hiljentymiseen. Noin kokonaisuutena levyllä on tietysti vahva kokeellisuuden henki, monessa kohdassa esimerkiksi psykefolkin hengessä, vaikka ¡haUtUllin! musiikilliset lähtökohdat lienevät vähän erilaiset.

¡haUtUllin! tarkoittaa runsasta kilkuttelua ja kolkuttelua, jonka rinnalla kuullaan kitarointia, suht luomuna tai melkein muodottomaksi käsiteltynä. Kaoottista, kyllä, usein hermostuttavaa, moneen suuntaan rönsyilevää, mutta samalla hyvin poreilevaa ilmaisua. ¡haUtUllin! on vaativa levy, ja yli tunnin mitassaan raskas esimerkiksi kerralla nautittavaksi, ja hyvä niin. Luodatessaan soittimiensa mahdollisuuksia Pesonen ja Berre tulevat luoneeksi varsin yhtenäisen äänimaailman. ¡haUtUllin! soittaa auki sitä, mitä musiikki voisi olla, ei sitä mitä se todennäköisesti tai oletettavasti on. Uutta pelkääviä voi lohduttaa, että levy päättyy perinteisesti tai jopa seesteisesti, eli kaiken piinaavan ahdistuksen puhdistavaan kauneuteen.