Julkaistu: 11.02.2013
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
Ässä-levyt
Vieremäläinen rupinen (punk)rock-trio tarjoili vuosien 1999-2007 välillä kolmen demon, parin EP:n ja yhden pitkäsoiton verran omalaatuista, karheaa ja päällekäyvää, samaan aikaan kantaaottavaa mutta kieli poskessa piruilevaa mätkettä. Viimeistään aktiiviuran viimeiseksi jäänyt julkaisu, pitkäsoittodebyytti Flamenco Days vuoli desibeli.netin Tuomas Tiaiselta hunajaa. "Flamenco days on helkkarin hauska levy, mutta laittaa myös oikeasti ajattelemaan. Soitto ja laulu raikaa pirun hienosti. Borgtron-sarjakuvistaan ja Kakkis-kansistaan tunnetun Jyrki Nissisen räkäiset vokaalit toimivat moitteettomasti eikä kitara-basso-rummun käsittelyssä ole valittamista. Jumalan ruoskan ytimekäs punk lakaisee turpeammilla yrittäjillä lattiaa ja räkäisee päälle."
Aika aikaansa kutakin, totesi yhtye ja laittoi pillit pussiin vuonna 2007. Kaipaamaan jäi monta virnuilevamman musiikin ystävää, joiden kaipausta helpottaa vuoden 2012 lopulla postuumisti, vain muutaman irtokeikan ohella julkistettu Kolme miestä ja baby. Hyvää kannatti odottaa sillä vaikka vinyyli ei ihan alusta loppuun loista, on seassa ehdottomia timantteja.
Viipyillen jytäävä Katuhässäkkä on mukavan tummasyisesti vingutteleva alkuisku ilman sen suurempia niskakarvan kohoamisia - vaikka Primusmainen soittokierto onkin mainio. Hevahtava läiske Siihen tottuu rähisee alavireisesti, rähisten twistaava Maantiesotilaat on silti oikeastaan ensimmäinen kulmakarvoja kohottava täsmäisku. Synkästä tunnelmasta ja rääkymisestä huolimatta - tai juuri siksi - biisin koukukkuus iskee kuin varkain. Laulun pinnan alle akustisissa säkeissään jättävä mutta kerrossaan huutava Mitä sä täällä teet? flamenco-kitara-väliosineen on toinen hitikäs osuma heti perään. Näiden perään nimellään Sur-rurin mieleen tuova Plastinen muovilelu on kertsikoukkuineen ja veikeine sävelkulkuineen oivallinen ankkuri. Kyrpäjazziksi mainostettu Vankilalutka päättää A-puolen hersyvänä yökerhojazz-parodiana.
Tummasti rokkaava Haluutsä että mä delaan? käynnistää kääntöpuolen virkeästi. Liekö tahallisesti biisiin ympätty vielä kännykkähäiriökin? Uimaan ei opi lukemalla jatkaa samalla ladulla hiukan yllätyksettömästi. Samaa hyvällä potkulla mutta hiukan tylsäksi käyvää latua tasatahdilla potkiva Totta toinen puoli poikkeaa sentään sivupolulle ennen spurttia. Slightly instrumental funk on esitetty saatteessa tyylilajiksi Funky -raidalle ja melko ripakkaa takaa-ajovaaniskelua sillä tarjoillaankin. Loppuraidat lähtevät haastamaan vieläkin enemmän. Akustisesti punkbluesahtava Kukaan ei soita musaa on Jumalan ruoskan näkemys folkista ja eeppisesti rock n´rollin maailmaan sukeltava Kiellän alkoholiongelmani riekkuu läpi rumpupatteriston mukavan maanisesti hyvällä koukulla. Vaikka kakkospuoli jättää vähemmän väreitä iholle, on Kolme miestä ja baby kaiken kaikkiaan melkoisen maukas epitafi.
Vieremäläinen reteämpi bändi tumppaa vahvempaa turpiin humoristisella mutta kantaaottavalla punkrockillaan. Sarjakuvapiirtäjänäkin tunnetun Jyrki Nissisen rupinen vokalisointi kruunaa bändin taitavan soiton yhtyeen paiskoessa tiheämpääkin tiheämpää punk-laulua. Kahdeksanvuotisen historiansa aikana yhtye julkaisi kolme CD-R-levyä ja kolme "oikeaa" levytystä. Lokakuun 2007 LP Flamenco days jäi Jumalan ruoskan aktiiviuran ensimmäiseksi ja viimeiseksi pitkäsoitoksi. Vuoden 2012 lopulla aiemmin pöytälaatikkoon jäänyt albumi Kolme miestä ja baby julkaistiin postuumisti.
(Päivitetty 11.2.2013)
