Janne Laurila ja Tuhlaajapojat: Janne Laurila ja Tuhlaajapojat

Lumpeela julkaisut

Vaikka Janne Laurila siirtyi suomenkielisen materiaalin pariin Office Building -vuosiensa j�lkeen jo vuoden 2009 hienolla Kultaisia pisteit� -levytyksell��n, ja levyll� soittivat samat herrat jotka muodostavat Tuhlaajapojat -yhtyeen (eli kitaristi Tuomas Luukkonen, basisti Ville Rauhala ja rumpali Juppo Paavola), niin t�t� levy� voi kai pit�� koko b�ndin yhteisen� debyyttin�? Tai siin� miss� Jannen suomenkielinen debyytti vakuutti ennen kaikkea biiseill� ja Jannen upealla laululla, niin nyt Tuhlaajapoikien yhteinen ��ni on isommassa roolissa. N�in ainakin itse ajattelen. Voihan olla ett� ajatus juontuu siit� ettei t�m� julkaisu avaudu meik�l�isen korvaan niin vahvasti biisikoukuillaan kuin edelt�j�ns�... Mik� ei v�ltt�m�tt� tarkoita ettei biiseiss� olisi imua, vaan ett� niiss� on ehk� aiempaa enemm�n soitannollisia nyansseja pop-koukun sijaan. Soiton hienoudelle ja v�reelle on annettu tilaa. Tuntuu ett� t�h�n levyyn p��see hitaammin sis�lle, mutta vieh�tys alkaa nousta useammalla kuuntelulla.

Jannen kuulas ��ni on edelleen omaa luokkaansa. B�ndin leppoisa soitto sopii laulun v�reeseen erinomaisesti ja touhussa on samaan aikaan pop-melodista mutta juurevasti kantristi rokahtavaa ajattomuutta. Janne Laurila ja Tuhlaajapojat-albumi kuulostaa vahvasti soittajiltaan - se on kuin kantrahtavan avara summa kaikista niist� yhtyeist� miss� herrojen soittoa on kuullut. Paketin kuorruttaa viel� osuvasti jouhikkomestari Pekko K�pin taustalaulu. Kitarat soivat vaivattoman haikeasti mutta paikoin jopa uhmakkaan rokisti, tahti on menev� mutta pehme� ja kaikesta ajattomuudestaan huolimatta b�ndi onnistuu pit�m��n kiinni siit� samasta duurimelankoliasta mik� vieh�tti jo Kultaisissa pisteiss�.

Haikean kiireet�n Taika haihtuu pois k�ynnist�� matkan fiksusti antamalla pelkistetysti tilaa b�ndin johtot�hdelle - Laurilan laululle. Aika perinteinen riisuttu slovari, mutta tunnetaso on riitt�v�n harras. Rautalankakaikuisesti jammaava Jos s� l�yd�t toisen on rockimpi teos, mutta luottaa enemm�n v�reeseen kuin rokkihaaraan. Pienill� ja hillityill� eleill� luodun v�reen painostavuus on upea. Vastavuoroisesti Salainen haave on l�hes hilpe�, Laura leppoisasti hymyilev�. Laulullinen revittely tuo mukavan vaihtelun l�psyttelyyn. Vanha mies jylhistelee, Musta rasia yhdistelee hele�n leppoisuuden kirskuvaan s�r��n. Kertos�e on hymyilev�ss� kaaressaan hieno.

Lohdullinen Sateenkaari saa niskan nytkym��n mukanaan, vaivaton h�lkk� on mainio. Helpon kuuloisissa kerroissa Laurila tuo pakettiin sen pop-koukun, mutta ilman sit�kin Tuhlaajapojat osaa koukuttaa. Ehk� levyn vauhdikkain ja p��llek�yvin, paikoittain jopa kaukor�yhk�m�inen, leuka pystyss� rock-svengaava Karavaani on toimiva energiapotku. P��t�sraita Kyynaamat n�pp�ilee pelkistetyn vastapuheen kaiken maailman rappukyylille, juorukelloille ja pahansuoville selk��npuukottajille. Biisi tarttui aluksi korvaan l�pp�n�, mutta kun sovitus riisuu l�psyttelyll��n itsest��n virneen jonka aihe voisi pakettiin leimata, ei kappale k��nny huumorin puolelle. Nyt pysyt��n ilmeett�m�n�, tuodaan kyynaamat aika neutraalisti esille.

Tuhlaajapojat onnistuu. Aluksi suurimmasta osasta biisej� sai etsi� vieh�tyst� mutta tehosoitolla pisteet kasvavat. Ja ne heti mieleen painuvat muutamat yksil�t kasvavat yht� lailla eik� Kyynaamojen alku�rsytysk��n j��nyt lopulta h�iritsem��n.