Lollipop Baby Bubblegum: Lollipop Baby Bubblegum

You´ll Never Make It

En tiedä ovatko kaikki suomalaiset musiikkimediat ohittaneet Lollipop Baby Bubblegumin joulukuun puolivälissä julkaistun levyn ja jos niin miksi. Kotimaisen yhtyeen albumi ei toki räjäytä päätä millään tasolla muttei myöskään jätä kylmäksi. Junnaavassa säröpopissa on mukava ote, laulajan laulutavassa (myös sävellyksissä) on hetkittäin hyvin vahva P-K Keräs-leima ja melodisuus nostaa paketin ehdottomasti plussan puolelle. Näppäillen pelkistävä Head Of The Year todistaa yhtyeen hallitsevan melodisuuden riippumatta vauhdista - mopo ei nimittäin kokonaan karkaa vaikka lipussa lähdetäänkin keulimaan. Semmoinen tiivishenkinen värinä pysyy yllä.

LBB ei aloita albumiaan millään kuulijalle helpoimmalla tavalla. Säröllä junnaten melkein viisi minuuttia maalaileva, hypnoottisuudestaan huolimatta mukavan hengittävä She-Ra ei ole mitenkään helpoiten lähestyttävä ensimmäinen haukkaus bändin maailmaan, vaikka se onkin kieltämättä hyvin linjassa albumin kokonaisuuden kanssa. Itselleni se jää joka tapauksessa ylipitkäksi alkuintroksi itse asiaan, instrumentaalinakin jää liiaksi yhden asian äärelle. Enter Tenter askeltaa 22-Pistepirkkomaisella klangilla sen lisäksi että solistin laulussa on paljon samaa väriä kuin P-K:ssa. Biisi on kieltämättä hyvä, jalka tamppaa mukana ja niska liikahtelee hyväksyvästi. Samaa hyvää on myös popisti kepeämmässä ja mukavan koukukkaassa Natural Historyssä, joka taitaa muutenkin olla levyn helpoimmin lähestyttäviä biisi-yksilöitä. Yhtyeen seesteistä mutta rentoa kiireettömyyden tunnetta ja sen kautta syntyvää ajatonta patinaa täytyy ihailla. Samanlainen vaivaton hymy leimaa myös mm. Nightingalea. upeine stemmoineen ja huuliharppuineen.

Silti junnaavampi hypnoosi on se millaisena yhtyeen albumin punainen lanka jää mieleen, ikään kuin yhdistellen 22-Pistepirkkomaista ajatonta huminaa ja huohotusta hiukan uhkaavampaan syöksyjunnaukseen. Clouds Of Magellan toimii tällä kaavalla vallan hyvin, Teen Spirit pelkistää siitä hienosti slovariin unohtamatta junnausta ja Messy Head laventaa aurinkoiseen poppiin, pitäen junnauksen silti taustanaan. Toinen kotimainen verrokki LBB:lle voisi olla Plain Ride - molemmilla on paikoin hiukan samanlaisia junnaavia näppäilyosia. Morning Star pistää leveyttä sovitukseen, päätyen junnauskliimaksiin. Päätösraita Crus Crus esittelee tummasti humisevan naislaulaja Rositan, mikä lisää albumille vielä yhden lupauksen. Toimii.