Idle Wolf: Idle Wolf

Twig Beach

On mukava kuunnella yhtyettä, joka ei mitenkään yritä peitellä intoaan – tai sitä että tuo into tulee viemään pidemmälle kuin yhtyeen biisit. Ensimmäisen pitkäsoittonsa perinteiseen likilive-tyyliin nauhoittanut Idle Wolf ei kuitenkaan ole aivan hassuimmasta päästä rock-yhtyeitä.

Kymmenisen vuotta sitten perustettu kolmikko on selkeästi soittanut muuallakin kuin sukulaisten hautajaisissa. Yhtyeen sisäinen dynamiikka on erittäin onnistunutta, viimeistään siihen nähden että ajoittain Idle Wolfissa tuntuu olevan kolme samanaikaisesti pelkkää soolo-osuutta veivaavaa muusikkoa. Vaikutteet tulevatkin läheltä, saatteessa on mainittu mm. Rush ja Kingston Wall.

Jälkimmäisen merkitystä Idle Wolfille tuskin voi korostaa liikaa. Se kuuluu useimmissa biiseissä kauas, niin rumpalin paukuttelussa, laulutyylissä (johon toisaalta yhdistyy mielenkiintoisesti myös Axl Rosen ja jonkin vanhan liiton hevikähisijän maneereja), kitaransoitossa, Jealousy, Conspiracyn efektijamittelussa jne. Harmillisesti se myös tuntuu monessa kohdassa melkein manerisoituneen, luoden ikävän kontrastin Petri Wallin ryhmän eduksi.

Toki keitoksessa on muutakin, klassisen heavy metallin melodista katkua ja levyn loppupuolella akustisempaa fiilistelyä. Levyllä on silti hyvässä ja huonossa paksu jamittelun aura. Moneen suuntaan sinkoilu ja vaivoin kasassa pysyvät kappaleet eivät kuitenkaan mitenkään anna ohittaa sitä faktaa, että Idle Wolf on kiihkeimillään typerryttävän energinen ja hauska yhtye.

Biisimateriaali kaipaisi siis ehkä vähän tiivistystä, mutta toisaalta tällaisenaan läsnä on uskottavalle rockille tärkeä vaaran elementti. Onhan tämä perinnetietoista musiikkia, joka ei kuitenkaan erityisemmin seiniä kumarra. Vilpitöntä ja hyvin pyyteetöntä rockia, jota puutteistaan huolimatta on ilo kuunnella – jos ei muuten niin kuullakseen kuinka siellä oikein päästiin perille.