Stepa & Are: ...Ja naksuvat luupit

Joku Roti

Stepa ja Are ovat löytäneet toisistaan oivallisen aisaparin, molempien jatkaessa totutun leppoisasti mutta tarjoten toisilleen luontevan peilin jossa tiivistää sanottavastaan aiempaa kiteytyneempää. Mikä ei tarkoita että aiheet tai niiden käsittelytapa olisivat missään muodossa tosikompia kuin aiemmilla tuotoksilla, mutta ehkä peili toimii myös turhaa läskiä riisuvana kriitikkona?

Sodankylän kasvatti Stepa on alusta asti vakuuttanut, parantaen levy levyltä. Vuoden 2010 kakkosalbumi Made In Sodankylä -arviossa Jani Ekblom tiivisti osuvasti kuinka "vuonna 2008 ilmestynyt MC esitteli erittäin sanavalmiin itseironikon, joka vältti monet huolettomuudestaan tavaramerkin tehneiden suomiräppäreiden helmasynnit, kuten esim. naurettavuuksiin venyvän ja usein yliyrittämiseen kaatuvan itsetehostuksen." Arviossaan Ekblom kiteytti että vaikka Made In Sodankylä jo pisti edellistä paremmaksi, oli Stepalla vielä paljon annettavaa. Nyt vastataan haasteeseen.

Aren vuoden 2010 debyytti Jaalan elämää taisteli hiukan huumoriräp-leimaa vastaan, mutta kokonaispisteet nousivat plussan puolelle. Molempien sankarien liikkuessa hiukan samoilla leveleillä, on yhteislevy luonteva jatko. Mikä varmasti osittain aikaansaa levyn rentouden ja juoksevan helppouden jotka ovat ne positiivisimmat piirteet. Ongelmiakin on.

Ehkä suurin on se että kaikesta hyvästä ja kehittymisestä huolimatta sellaiset ihan vimpan päälle maalin keskelle osuvat huomiot tai punchlinet jäävät tulematta. Liekö osasyynä aihepiirin hiukan turhankin arkinen anti? Useammalla raidalla kaksikko onnistuu tiivistämään päähän jääviä iskulauseita - joku Nukkumassa on tästä erinomainen esimerkki, jossa vielä erityispeukun nostaa ettei yliaktiivinen Aksim olekaan unten mailla vaan miksaamassa, missäs muualla?

Vaikka erittäin hyvin etenevät ja rennosti hölkkäävät taustat mahdollistavat levyn hienon imun, joka saa 13 raitaa soljumaan helposti yhteen putkeen, on sämpleissä ja biiteissä paikoin hiukan liiankin tuttua ja turvallista. Pääasiassa musapuoli on kuitenkin vahvuus. Räpeissä ei myöskään ole motkotettavaa, vaikka harva sanavalinta tai vuoropuhelu varsinaisesti mieleen jääkään. Luontevuus, rentous ja itsetehostuksen puute ovat kuitenkin kaikki erittäin tervetulleita puolia. Niinpä ...Ja naksuvat luupit nouseekin kotimaisen tarjonnan kärkeen, mutta jättää edelleen hiukan kutkuttavaa kysymystä siitä kuinka pitkälle herrat mahtaisivatkaan vielä yltää mikäli ottavat joko henkilökohtaisempia tai yhteiskunnallisesti painokkaampia näkökulmia tarkasteluun?