New Garden Orchestra: Le Depart

Nekorecords /Karkia Mistika

New Garden Orchestran Le Departista on vaivihkaa tullut yksi eniten tänä vuonna kuuntelemistani levyistä - ja samalla yhä hankalampi kirjoituksen kohde. Sanoilla ei tunnu voivan tavoittaa sitä, miten kaikin puolin hämmästyttävä levy on kyseessä.

Pääosin Otto Eskelisen säveltämä materiaali leijailee Afrikasta Aasiaan ympäten mukaansa kiinalaisen traditionaalin sekä puolalaisen Krzysztof Komedan Le Depart -biisin. Soittoporukka koostuu siellätäällä kannuksensa ansainneista: viulussa on mm. Pharaoh Pirttikankaan kanssa soittanut Konsta Eskelinen, perkussioissa mm. Circle-Sami Kukka -taustainen Janne Tuomi, tenorisaksofonissa Black Motor -puhaltaja Sami Sippola, bassossa saman kolmikon Ville Rauhala ja trumpetin ja pianon takana niin ikään Pirttikankaan yhtyeessä soittanut Kusti Vuorinen. Säveltäjä-Eskelinen soittaa alttosaksofonia ja syntikkaa, ja vaikka tällaisella kombolla olisi edellytyksiä hyökätä ja räiskiä kuin jokin Astro Can Caravan tai Black Motor, johtaa Eskelinen New Garden Orchestran paljon lempeämpään suuntaan.

Iloisinta levyllä on hyvin yhtenäisen tunnelman pilkkoutuminen hyvinkin erilaisiin suuntiin. Iso osa levyn materiaalista lämmittää kuin Éthiopiques-sarja samalla kun sen lävistää Parting At Kwan Yangin oivallisesti esittelemä surumielisyys. Levyyn johdattava New Home Blues on leikkisä ja looginen kuin 1970-luvun lastenpiirretyn Teemun tunnari, mutta toisaalla kuullaan myös Kiikala Emperorin kaltaisia, mahdollisesti osin improvisoituja ja vapaasti tilansa hakevia töräyttelyjä. Ja jotenkin kokonaisuus luontuu yhdeksi. Ajoittain riffitellään menemään kuin rockia lyömäosaston kolkuttaen transsiin, mutta silti niin oudolla koukuttavuudella, ettei tässä oikein viitsisi mitään muuta kuunnellakaan.

Toisin sanoen, Le Depart on miellyttävän melodinen ja "helppo" levy tarjoten kuitenkin runsaasti murehdittavaa, osuuksia joiden pohtiimiseen voi hirttää ajatuksensa – tai antaa vain kuljettaa mukanaan. Saatteessa esiin nostetut Sun Ra, Charles Mingus ja Edward Vesala tuntuvat jo siksikin relevanteilta heimolaisilta, että vaikka New Garden Orchestran musiikista tavoittaa sitäsuntätä, liikkuu viisikko enimmäkseen hyvin omankaltaisilla alueillaan, johdattaen kuulijansa paikkaan jossa tämä ei koskaan kuvitellutkaan käyvänsä. Se jos mikä on hienon levyn merkki.