My Reflection: Dreamland Drowning

Inverse

Ensimmäisen pikkukiekkonsa jo viisi vuotta sitten pyöräyttänyt My Reflection on saanut valmiiksi toisen pitkäsoittonsa. Sipoolaisten melodinen rockmetalli onkin jo saanut jonkin verran soittoaikaa isoilta radioasemilta, joten ryhmällä on nyt todellinen näytön paikka.

My Reflectionin musiikissa kaikki tahtoo olla isoa ja esikuvat löytynevätkin luultavimmin Pohjois-Amerikan puolelta, vaikka saatteessa mainostettu Evanescence tuntuu hiukan provosoivalta heitolta. Soitossa koskettimet on nostettu voimakkaasti pintaan, mutta niiden alta löytyy sellaiset annokset kotoista kitaranräimettä, että monissa kohdin rock tahtoo jo kangistua moisesta metallikerrostelusta. Epäselväksi jääkin se lopullinen tarkoitus koko touhussa: tahtooko bändi olla popmetallin uusi lähettiläs, vauhdikas rock-metalli combo, vai kenties tunnelmallista metallia takova ryhmä?

Tämä ristiriita aiheuttaa ongelmia ja naislaulajan popahtava ulosanti ei tahdo monissa kohdin istua ongelmitta samaan kuvaan metallisimpien elementtien kanssa, etenkin kun sekaan heitetään vielä miehistä (ja hiukan turhan tuntuista) kärinä-ääntä. Kovin tässä yritetään kurottaa vaikka mihin suuntaan, mutta lopputulos on harmillisen usein sellainen röykkiö ääntä ja eri vaikutteita, ettei palasista ota enää selvää.

Studiossa olisi kaivattu ehdottomamman tuottajan tiukkaa otetta, auktoriteettia joka olisi uskaltanut rohkeasti karsia turhia rönsyjä ja kerroksia. Tavoitteena on oletettavasti ollut luoda jotain elämää suurempaa ja mahdottoman vaikuttavaa, mutta umpeen ammutussa äänimaisemassa ne parhaimmatkin ideat tahtovat nyt hukkua. My Reflectionin olisi hyvä päättää minkä polun se valitsee, sillä näin lavean paletin hallitseminen ei näytä ainakaan vielä onnistuvan joistain mainioista hetkistä huolimatta.