Synestesia: Nereus

Omakustanne

Siitä on jo lähes viisi vuotta aikaa, kun porilaisen Synestesian Ihmisen nimeen EP päätyi käsiini. Bändin suomenkielinen, raskas ja raastava kuolonmetalli puri tuolloin välittömästi, eikä reilu vuosi myöhemmin ilmestynyt debyyttialbumi Feeniks olisi voinut onnistua juuri paremmin. Jostain syystä seuraajaa saatiin kuitenkin odottaa kolme ja puoli vuotta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan…

Introna kuultava Alku hämää hetkisen autereisella äänimaailmallaan, kunnes ensimmäinen varsinainen biisi, Juurelle majakan, räjähtää soimaan. Viisimiehisen orkesterin metalli on entistä kylmempää ja kulmikkaampaa, mutta tämä teräksisempi rakenne ei ole kuitenkaan onneksi jäykistänyt itse kappeleiden rakenteita. Siivut rullaavat voimalla eteenpäin ja etenkin rytmiryhmä tekee ensiluokkaista työtä saadessaan teräksen taipumaan tahtonsa mukaan. Tämän vahvan perustuksen päälle ladotaan tuhdisti kitaroita ja kuorrutuksesta vastaa vokalisti Eero Kuusisto, jonka murea laulu sopii tummasävyisiin tarinoihin kuin majakka jäisen meren rantaan. Lyriikoissa toistuu suomalaiselle psyykeelle ominainen ”ei tämä tästä” -henki, kun ihmiskunta kulkee hitaasti kohti tuhoaan, mutta ylilyöntien sudenkuoppa sentään väistetään.

Synestesian kaavassa ei ole mitään suunnattoman omaperäistä, mutta eri palasten ja vaikutteiden muodostama kokonaisuus kasvaa etenkin kuuntelukertojen myötä yhä toimivammaksi. Joillain raidoilla kuultava melodisempi naislaulu ja koskettimet luovat levylle lisää tarttumapintaa ja alleviivaavat entisestään niitä synkempiä kohtia. Jäin kaipaamaan albumilta vain sitä kiistatonta huippuhetkeä ja kulminaatiopistettä, joka summaisi vahvuudet lopullisesti.