Paul Banks: Banks

Matador

Interpol-solisti aloitti soolouransa muutama vuosi sitten nimellä Julian Plenti. Hölmö taiteilijanimi on toisella albumilla siirtynyt miehen syntymänimen tieltä, mutta suurta musiikillista muutosta se ei merkitse. Paul Banksin ääni on niin tunnistettava, että mieleen nousee väkisinkin Interpol. Vaikka erojakin löytyy, ammentaa Banksin soolomateriaali lopulta lähes samoista juurista kuin emoyhtyeensäkin.

Julian Plenti is...Skyscraper oli ihan komea, energisesti sykkivän rockin ja tunnelmallisemman maalailun välillä tasapainotellut levy, joka huokui energisyyttä ja vapautuneisuutta. Banks-albumia ei sen sijaan voi kehua elinvoimaiseksi hyvälläkään tahdolla. Paria poikkeusta (esim. Over My Shoulder, The Basen kertosäe) lukuunottamatta Paul Banks kuulostaa jokseenkin masentuneelta ja tympääntyneeltä. Tylsimmillä hetkillä kuulostaa siltä kuin Banks saattaisi itsekin nukahtaa hetkellä millä hyvänsä kesken laulamisen. Young Againia lakonisempaa ja monotonisempaa kertosäettä ei ole tullut hetkeen vastaan.

Yhdessä tuottaja Peter Katisin kanssa tehty albumi kuulostaa paikoin huolestuttavan vanhanaikaiselta, aivan kuin Banks ja Katis olisivat juuri löytäneet Pro Toolsin ja kasanneet sen avulla kappaleet täyteen kaikenlaista silppua ja elektronisia elementtejä. Vaikka esimerkiksi Paid For That on onnistuneesti massiivinen ja mahtipontinen, kaipaa albumille monin paikoin lisää ilmavuutta. Albumin pohjanoteeraus on Another Chance, joka kuulostaa epäonnistuneelta yritykseltä hypätä DJ Shadowin tai RJD2:n saappaisiin.

Interpolin sykkeen puuttuessa Paul Banks kuulostaa paikoin ihmeellisen eksyneeltä ja epävarmalta. Keskivaiheilla albumi hukkuu omaan introverttiuteensa, mutta päätöskappaleet No Mistakes sekä interpolmainen Summertime is Coming vetävät kokonaisuuden hiuksenhienosti positiivisen puolelle. Pioneer to the Fallsin tai Evilin kaltaisiin mestariteoksiin on kuitenkin kovin pitkä matka.