The Vultones: Harmony

Left Alone Music

The Vultones ei vuodessa ole liiemmin ehtinyt muuttua. Esikoispitkäsoitto Harmony tarjoaa rockia, bluesia ja psykedeliaa, tarttuvuutta, jamihenkeä ja hirmutoimivaa dynamiikkaa, ja biisejä joissa tapahtuu koko ajan jotain aivan samalla tarmokkuudella kuin viime vuonna ilmestynyt eponyymi pikkukiekkokin.

Nelikon ote materiaalinsa on klassinen ja kohtelias. Garage-, blues- ja psykedeelisen rockin perusteokset on kuunneltu tarkkaan, ja arvelenkin Harmonyn löytävän paljon ystäviä samaa tehneiden kuulijoiden joukosta. Ja miksei löytäisi: The Vultonesin soitto on kaikinpuolin vakuuttavaa, monipuolisesti mahdollisuutensa hyödyntävää ja vetävää rockia tuottavaa.

Osa minusta pitää levyä kuitenkin liian perinteisenä, turhan odotettavan kaltaisena, jopa vähän tavanomaisena tuotoksena lajissaan. Kaikki on niin kohdallaan, että alkaa odottaa missä on se juju, persoonallinen sivujuonne, joka nostaa The Vultonesin ja levynsä mestaruussarjaan. Sitä ei tule tällä kertaa, mutta ei se myöskään vähennä Harmonyn toimivuutta juuri sinä mitä se on: energinen, tyylikäs ja ylpeä rocklevy.

Albumin käynnistävä nimibiisi yltyy niin kiihkeäksi, että sellaista olisi odottanut vasta myöhemmin levyllä. Levy on muutenkin vauhdikas, ja kun otetaan aikaa tunnelmoinnille ja liikutaan hitusen pehmeämmissä urissa, ei sitä tehdä yhtään vähemmän iskevästi. Jokaisessa kääntessään Harmony huokuu rockin ja sen soittamisen riemua.

Jamihenkisyys ja blues-/psyke-perinteen tunteminen ja toistaminen ei The Vultonesin yhteydessä tarkoita löysää, mihinkään johtamatonta pilvessä keikkumista. Nämä miehet kulkevat johdonmukaisesti eteenpäin ja onnistuvat tiivistämään kuuden biisin sanottavansa puoleen tuntiin.