Lau Nau: Valohiukkanen

Fonal

Kiireettä levyttävän Lau Naun kolmas albumi Valohiukkanen ilmestyy neljä vuotta Nukkuun jälkeen keskelle marraskuista pimeyttä. On toki hieman mielikuvituksetonta puhua musiikin soveltuvuudesta tiettyyn vuodenaikaan, mutta tässä tapauksessa en malta olla mainitsematta, kuinka hienosti Lau Naun folk-pohjainen tunnelma toimii juuri nyt, kun päivä harvoin enää edes alkaa.

Laura Naukkarinen rakentaa musiikkiaan yksinkertaisista elementeistä, jotka kerrostuvat orgaanisesti, kuin karike metsän pohjalle tai sedementti veteen. Keikoilla Naukkarinen käyttää luuppeja kekseliäästi; Valohiukkasella käsityöläisyyttä edustaa parhaiten raita Valloittajan laulu, jonka helinöistä, kolinoista ja kilkatuksista kasvaa leikkisä saareke albumin keskivaiheille. Kerroksellisuus tuo lauluihin ilmavuutta. Hillitymmissä kappaleissa kuuluu piano, akustinen ja sähkökitara sekä Pekko Käpin jouhikko, joskus myös Antti Tolvin basso. Rakenneosasina on myös esimerkiksi kellopeliä, leluja ja nauhoja.

Myönnän, etten ole koskaan erityisemmin pitänyt Lau Naun äänestä. Se on ohuehko eikä oikein miellytä väriltään, intonaatiossakin hiertää jokin. En silti valitsisi näiden kappaleiden esittäjäksi ketään muuta. Laulu tuntuu monesti viitteelliseltä, ikään kuin se heijastelisi ”oikeaa” laulumelodiaa tai mallikkaampaa suoritusta jostain kauempaa, mutta herkkyys ja jopa hienoinen hapuilevuus sopii Naukkarisen kirjoittamaan materiaaliin.

Lau Naun vahvuus onkin sävelmissä ja siinä, kuinka suurta luodaan pienestä. Esimerkiksi varsin taloudellisesti käytetylle pianolle rakentuva avauskappale Valolle saa sopivassa mielentilassa lähes pakahtumaan, odottamaan valppaana jännitteen laukeamista. Kappale nousee suuremmaksi kuin yksittäiset osansa. Ystäväni Nosferatu pyörteilee kuin hidastetussa mustavalkofilmissä. Energiaa vapautetaan albumille sopivasti annostelluilla rytmikkäämmillä numeroilla.

Ratkaisu laajenta sovituksellista kuvaa on hyvä, ja Jaakko Tolvin rikkonainen rumputyöskentely sopii Lau Naun pirtaan hienosti. Valloittajan laulun lisäksi muita rytmisiä raitoja eteerisempien laulujen seassa ovat Rautavaara-laina Juokse sinä humma sekä kohtalokkaaksi luomupseudodiskoksi päistikkaa yltyvä Kuoleman tappaja kuolema. Ensinmainittu on verevästi koliseva versio kulutetusta klassikkokappaleesta. Jälkimmäisen tumma mutta tarttuva tamppaus sopisi tanssilattiallekin, ainakin tummasävyisemmissä teemabileissä.

Levyn ainut varsinainen kauneusvirhe on Paper Thin -kappaleen esittäminen englanniksi. Sävellys on hieno, mutta sanoma välittyisi paremmin suomeksi.