Oslo Ess: Verden På Nakken, Venner I Ryggen

Indie Recordings

Rancid, Social Distortion, The Gaslight Anthem, ska ja irkkupunk-sävyjä... Norjalaisella Oslo Ess:llä on rennossa mutta vauhdikkaassa, melodisilla popkoukuilla maustetussa ja kohtuullisen sisäsiistissä punkrock-keitoksessaan älyttömän monta meikäläisen korvaan sulavasti uppoavaa osasta. Silti, hyvistä aineksista ei aina tule onnistunutta kakkua. Norjaksi laulettu sanoma kuulostaa näin suomi-korvin melkein ruotsilta, (jotain siis voi melkein sisäistää) - asia joka musiikillisena piirteenä lähinnä lisää yhtyeen omailmeisyyttä sen ikuisen hölmön "englannilla mennään maailmalle" -ajattelun sijaan. Vallankin niin kulutetun musiikin lajityypin kuin punkrockin parissa jokainen omaleimainen piirre saattaa nostaa esiin massasta. Ydinkysymys on kuitenkin se tuttu - onko yhtyeen biisikynässä silti niin paljon imua ja omaa leimaa että kotimaassaan albumilistan kärkeä tavoittelevasta yhtyeestä saadaan kestonimi kansainväliselle taivaalle?

Lupauksia yhtyeen albumi ainakin herättää. Pidemmällä kuuntelulla Verden På Nakken, Venner I Ryggen alkaa kuulostaa hyväntuulisella ja koukukkaalla peruspunkrockillaan ihan varteenotettavalta perushyvältä hankinnalta musiikkikotiin, joka ensimmäisen kappaleen verrokeista ja linjauksista lämpenee. Ihan sellaisia samantein hitiksi julistettavia, kokonaisuudesta nousevia anthemeita en ainakaan tässä vaiheessa albumilta alleviivaisi, mutta samaan aikaan yhdelläkään kymmenestä raidasta ei tule edes hiki nostaa peukkua ylöspäin. Sen verran vaivatonta, sulavaa, viehättävää, ilmavaa ja perinteitä kunnioittavaa on Oslo Ess:n soitanto. Samalla toki puhutaan edelleen aika pop-muotissa kulkevasta ja siinä mielessä yllätyksettömästä purkka-punkrockista - kaikesta valoisasta hengittävyydestä, taiten hyödynnetyistä mausteista ja rouheudestaan huolimatta. Soundipalikat ovat tyylikkäästi paikallaan, mikä toimii meikälle muttei välttämättä ihan jokaiselle. Vaaran tunnetta tai "likaisuutta" en ainakaan itse norjalaisten touhusta löydä. Hyväntuulista renkutusta.

Kipakan kaahaavasta Kakerlakkenesta on melkoinen matka irkkupunkkaavaan Over Stokk Over Steiniin, mutta levy onnistuu pitämään hienosti kiinni punaisesta langastaan eikä kadota yhtenäisyyttään edes ska-mausteisella ja tummempivärisellä Fritt Framilla. Verden På...:sta tulee hiukan mieleen punkrockin ystävän lauantai-pussi - hiukan monen laidan karkkia samassa houkuttelevassa ja iloisesti hymyilevässä pakkauksessa, joka ei yllätä mutta johon voi luottaa. Ensimmäisten kuunteluiden jälkeen viikoittainen musiikkikarkkipussi ei innostanut kolmea tähteä enempää mutta koska fiilis jotenkin tuntuu paranevan kuuntelu kuuntelulta niin laitetaan vielä yksi siihen päälle!