Sera Cahoone: Deer Creek Canyon

Sub Pop

Vuonna 2008 hyvän Sub Pop -debyyttinsä Only As The Day Is Long julkaissut Sera Cahoone jatkaa uudella julkaisullaan saman tutun polun tallaamista. Edellislevyllä vaivannut liika standardinomaisuus lähtee kuitenkin Deer Creek Canyonilla lopullisesti käsistä. Albumi on kuin matemaattisesti laskettu stereotyyppi countryfolk-levystä.

Aloitetaan saatteesta. Siinä kerrotaan, kuinka coloradolaisen dynamiittikauppiaan tytär notkui jo nuorena baareissa vanhojen blues-miesten kanssa, ja kuinka nämä kokemukset sekä metsien ja vuoriston läheisyys muovasivat hänestä sen lauluntekijän, joka hän on nyt. Siksi albumi on nimetty hänen nuoruudenmaisemiensa mukaan. Kannessa Cahoone istuu kannolla keskellä metsää. Kuinka aitoa!

Tämän jälkeen ei ole yllätys, että heti levyn ensitahdeilla kuullaan näppäiltyä akustista, haikeasti naukuvaa steel-kitaraa sekä pitkin äänin värisevää viulua. Tai että toisena kuultavassa nimikappaleessa haikaillaan takaisin kotiin. Laitetaan päälle vielä pari banjonnäpläyksen siivittämää nopeampaa rallia (Nervous Wreck ja Every Little Word), muutama pedal steel -balladi lisää (mm. And Still We Move, Naked) sekä pari riisuttua nainen ja kitara -herkistelyä (Shakin' Hands ja Oh My), niin paketti on valmis. Perinteistä, tyylikästä, ajatonta ja kaunista, mutta ennen kaikkea tylsää. Edes pari yllättävää sointua, melodiakulkua, lauluharmoniaa tai sovituskikkaa lisää tekisi levylle ihmeitä, mutta kun ei niin ei.

Pahimmalta haukotuskuoleman uhalta levyn pelastaa keskivälin jälkeinen piristyminen, tai pitäisikö sanoa synkistyminen. One to Blame, Rumpshaker, Shakin' Hands ja Any Way You Like lisäävät melankolian astetta hiukan, ja musiikki koskettaa heti aivan eri tavalla. Näistäkin vain hienon tuokiokuvan maalaavan Shakin' Handsin muistaa vielä puoli tuntia kuuntelun jälkeen.