Animal Collective: Centipede Hz

Domino

Here Comes the Indianilla Animal Collective oli vaikea ja hapuileva yhtye. Sung Tongsilla se löysi uomansa, ja antoi vallien murskautua kolmella seuraavalla levyllään. Feels, Strawberry Jam ja Merriweather Post Pavilion olivat erilaisia, sisäisesti linjakkaita albumeja, joista jokainen avarsi ja kerrosti yhtyeen musiikin ulottuvuuksia uusilla tavoilla. Sillä tiellä jatkaa Centipede Hz, mutta tekee samalla Animal Collectivesta taas vähän hankalaa kuunneltavaa.

Enimmäkseen uusi levy jatkaa kiitellyn ja Animal Collectiven suuremman yleisön tietoisuuteen tuoneen Merriweatherin harmonisilla linjoilla. Yhtye on nyt vain luopunut paljosta sopusointuun viittaavasta, ja silpunnut ja pilkkonut materiaalinsa vain levittääkseen säikeet suht arvaamattomasti peräkkäin ja päällekkäin. Centipede Hz taitaa olla kerroksellisin Animal Collective -levy. Sitähän aiemmatkin ovat, mutta tähän asti yhtye on uskotellut, että sen teoksissa muoto on yhtä tärkeää kuin sisältö. Nyt kokonaisuus tuntuu aluksi täysin irrationaaliselta, kuin parodialta siitä äänten sekamelskalta, josta yhtyeen kauniit poplaulut ovat tähän asti syntyneet.

Mutta sehän ei voi olla totuus. Vähä vähältä äänet löytävät paikkansa myös Centipedellä, vaikka aina ei usko sen olevan tarkoitus. Mutta kun niin käy, paikoin nopeastikin, havahtuu huomaamaan, ettei levy niin vaikea olekaan. Raskas toki, kun yrittää purkaa kuulemaansa mukamas ymmärrettävällä tai järkevästi hahmotettavalla tavalla, mutta ilmankin sitä nautinnollista.

Animal Collective osaa kyllä hämmentää, ja myös siksi sitä on helppo arvostaa. Centipedeä ei rikkaan hälyäänimaailmansa voi kuulla kahta kertaa samalla tavalla. Jo pelkät oivallukset, vanhan osiin purkaminen, jalostaminen ja itsensä eteenpäin kokeileminen, motivoi kuuntelemaan. Kaikkien "omaperäisten" ja seuraavalla kvartaalilla unohdettujen kokeellisten pop-yhtyeiden seassa Animal Collective taitaa olla harvoja todellisia onnistujia.

Omaperäisyydestään huolimatta yhtye osaa rakentaa vetäviä biisejä. Centipedellä ei kuitenkaan enää tule helpolla mieleen, että Beach Boysilla on keskeinen osa tämänkin musiikin synnyssä. Applesauce tai Father Time lienevät lähinnä edellislevyn My Girlsin kaltaista hittiä, mutta levyn vahvuudet ovatkin toisaalla. Animal Collective on taas asettunut uuteen suhteeseen menneisyyden kanssa, onnistuneesti. Centipede Hz vie yhtyettä musiikillisesti jossain määrin epämääräisempään ja vaikeammin hahmotettavaan suuntaan. Kaikki aiemmin todeksi kuviteltu on kyseenalaistettu ja hyvä niin.