Julkaistu: 13.08.2003
Arvostelija: Jari Jokirinne
V2
The High Llamas ei hienoista levytyksistä huolimatta ole ikinä noussut korkeimmalle sarjatasolle. 90-luvulla bändi julkaisi viisi kriitikkojen ylistämää albumia (sekä yhden remix-kokoelman), mutta varsinaisiksi myyntitykeiksi näistä ei yltänyt yksikään. Kenties parhaiten High Llamas muistetaan vuoden -96 Hawaii-levystään, jonka tökerön kannen alta löytyi runsain mitoin ajatonta popmusiikkia. Sama tuntu on alituisesti läsnä tämän kokoelman ykkös-cd:tä kuunnellessa – High Llamasin herkkä musiikki jäi brittipopin hulluina vuosina armottomasti Oasiksen ja kumppaneiden tyhjänpäiväisten renkutusten jalkoihin, eikä bändin kasvottomuus ja matala profiili medioissa asiaa ainakaan helpottanut. Helpompi nämä laulut olisi ollut sijoittaa Beach Boysin ja Loven valtakaudelle, jolloin melodiat ja harmoniat olivat loppuunsa asti viritettyjä.
Retrospective-osuus sisältää tasapuolisen otoksen kaikilta bändin viideltä studiolevyltä. Vaikka yleensä olen intomielinen kronologisen järjestyksen ystävä, ei tällä kertaa edes takaisin poukkoilevat biisivalinnat häiritse. High Llamasin otteet on alusta loppuun niin vakaita, ettei levy töksähdä missään vaiheessa paikoilleen junnaamaan. Puutteena voi tosin nähdä sen, että Sean O’Haganin tekstit ovat sujuvastikin englantia ymmärtävälle melkoista sanahelinää. Jo kappaleiden nimet kuten The Goat Looks On, Ill-Fitting Suits ja It Might As Well Be Dumbo kertovat aika korkealentoisesta ajatusmaailmasta, joka tuo mieleen lähinnä majesteettisen The Flaming Lipsin. Yksikään O’Haganin lauluista ei kuitenkaan kerro rakkaudesta, siitä voin vaikka lyödä vetoa.
Kakkos-cd todistaa puolestaan sen, ettei High Llamas pelaa pelkkien tekstien varassa. Upeat instrumentaalit, kuten Hawaiin James Bond-tunnaria (tahattomasti?) lainaava Sparkle Up osoittavat bändin repertuaarin laajuuden. Onkin suoranainen ihme, että High Llamasin värikästä musiikkia ei tiettävästi ole hyödynnetty yhdessäkään elokuvassa.
