Ochre Room: Evening Coming In

Lumpeela julkaisut

Tamperelainen folkpop-yhtye Ochre Room on yksi viime vuosien positiivisimmista tulokkaista kotimaan musiikkikentillä. Parivuotiaan, nykyään kuusihenkisen yhtyeen viimevuotinen Blue Ribbon -EP esitteli jo pohjoisen melankolian ja pohjoisamerikkalaisen lauluperinteen yhdistelmän toimivia tiivistyksiä sen verran vahvalla otteella että kaikki kolme biisiä on ympätty myös pitkäsoitolle. Mainio lyhäri sai desibeli.netin ottamaan piuhat yhtyeen suuntaan ja Jussi Saarisen haastattelussa yhtyeen tyyli karsinoitiin indiefolkin laajaan tallipihaan. Soittoa leimaa kiireettömyys josta pystytään tarpeen mukaan myös tahdinvaihtoihin ja nostoihin. Pääasiassa laulusta vastaavan Lauri Myllymäen melankolinen haaveellisuus ja soiton näppäilevä kuulaus vain korostuu haikeilla puhaltimilla ja Minttu Tervaharjun paikoin valloittavalla vokalisoinnilla ja Tanja Peltonummen taustalauluilla.

Huteja ei levyn yhdeksän biisin kokonaisuuteen ole päästetty, mutta toiset hetket nousevat vahvasta tasosta vielä erityisesti esiin. Kaikki kolme EP:llä soineista kappaleista, huuliharpulla hymyillen tunnelmoiva Blue Ribbon, uneliaan psykedeelinen ja kerroksilla isoihin kaariin kasvava Shooting Ghosts sekä upean ajaton A Little Cloud ovat tässäkin kattauksessa avainpelaajia, mutta muitakin ratkaisijoita löytyy.

Raukeasti hymyillen näppäilevä ja ikään kuin iltapäivänokosten jälkeen piristyvä avausraita My Summer esittelee yhtyeen kiireettömän harmonisen tyylin osuvasti. Tummasyisestä viuluvinguttelusta melankoliseen näppäilyyn ja haikeaan viulukaareen ja siitä asteittain mukavan reippaaseen poljentoon nouseva Don´t Try vakuuttaa ennen muuta tunnelmallaan, vaikka biisinä jääkin hiukan paikoilleen. Taustalaulun tukema lopetus torvineen nostaa kuitenkin biisin statusta. Radiancen kuulas näppäily hidastaa onnistuneesti kaihoisan mollin äärelle, mies- ja naislaulun yhdistelmä on hienoa kuultavaa ja torvet pääsevät jälleen heruttamaan viimeisen silauksen. Ghostsin ja Cloudin välissä uneliaasti huuliharppuileva Same Posture seesteilee hötkyilemättä, kasvaen rauhallisten torviosuuksien välillä tyylikkäästi laulun vahvalla tunteella.

Kohtalokkaammin blues-sykkivä Promissory Look ja surumielinen, upeasti maalaava Bodie, Ca ovat kuitenkin ne kaksi muuta biisiä jotka eniten haastavat ennestään tuttua kolmikkoa. Varsinkin kuusiminuuttisen Bodien kerrokselliset osat ja kiireetön tapa jolla niitä nivotaan yhteen nostavat peukkua. Vahva naislaulu pääsee myös päätöksessä parhaiten esiin. Jykevien torviosuuksien kääntyessä leppoisaan mandoliinin ei voi kuin ihailla yhtyeen taitoa. Hallittu kohtalokkuus pukee Ochre Roomia.