Louie Fontaine: Buried and Blessed

Voodoo Shack

Louie Fontaine on jonkinasteinen erikoismies. Tanskalainen, mutta Liepājan rannikkokaupungissa Latviassa vaikuttava Fontaine on kunnallispoliitikko, useammalla mantereella toimiva hotellinomistaja, ravintoloitsija ja muusikko. Yritteliäs yksilö siis, vaikka sitä ei musiikistaan millään kuule: viitoslevy Buried and Blessed soi seesteisesti, vakuuttavassa rauhassa.

Bluespohjalta ponnistava Fontaine on luonut juuri- ja preeriamusiikin eri puolista itselleen oivaltavan, mutta nautittavan perinteisen ilmiasun. Toisaalla sinisävyt saavat vallan, toisaalla ollaan aivan Nick Cavea, ja välillä mariachi-henkiset sovitukset vievät ajatukset jonnekin muualle. Mikä parasta, albumin läpäisee sielukas pehmeys, popmusiikin pumpulintuoksu.

Se tarkoittaa I Got A Crush On Youn tapaista tarttuvuutta ja Mama Hell Roadin lempeää hellyyttä; Leonard Cohenin suuntaan kumartelevaa My Dirty Heartia, nimibiisin auringonhaalistamaa haikeutta, Let Me Dien murhahenkistä balladiutta, ja niin edelleen. Kaiken yllä ja alla on rautalankakitaraa, jousia ja torvia, ja pääosassa Fontainen viipyilevä, raskaaksi taipuva ääni.

Muutaman yhdentekevän läpijuoksun ja standardinomaisen vetäisyn sivussa Buried and Blessed tarjoaa kaikenlaista takaa-ajoräntästä hempeään huokailuun, mutta hyvin yhtenäisesti. Ei tämä mikään Locked Down ole, mutta monipuolinen, tyylillisen huojuntansa hyvään tuotantoon hukuttava, lämminhenkinen levy elämän perusasioista, rakkaudesta ja kuolemasta. Ja varsin mainio sellainen.