Jussi Fredriksson: Jazz Wars I & II

Fredriksson Music

Turkulaislähtöinen pianisti/kosketinsoittaja/rumpali Jussi Fredriksson on hiljalleen noussut suomijazzin todelliseksi työjuhdaksi. Miehen lukuisissa bändiprojekteissa musisoivat alan kotimaiset huiput, ja pitkäsoittoja putkahtelee oman levymerkin suojista tasaiseen tahtiin. Myös käsillä olevan Jazz Warsin muusikkokaarti on nimekäs ja konsepti kunnianhimoinen: kaksiosainen eepos tarttuu taistelun ja vallan ajattomiin teemoihin.

Itse musiikki jättää Fredrikssonin tavoitteleman valta-aspektin paljolti kuulijan tulkittavaksi, mutta tiettyä tarinallisuutta säveltäjä on teokseensa onnistunut ujuttamaan – erityisesti tyylejä sekoittelemalla. Jazz Warsin ensimmäinen puolisko käynnistyy seesteisellä soolopianolla ja kulkee perinteisen, tarttuvalla teemalla siunatun jazz-vaiheen kautta fuusiohenkiseen Battle-osaan. Siinä tunnelmaa sähköistävät Marzi Nymanin kitararevittely ja maestro Fredrikssonin riemastuttava minimoog-soolo. Ylenpalttisen toiveikkain melodioin juhlistettu sodastapaluu (Return) taas on kuin hatunnosto Pekka Pohjolan 70-luvun sävelmaailmalle.

Jatsisotien kakkospuoli etenee samankaltaisella reseptillä: 60-lukulaisesta akustisesta menosta (No Doubts) siirrytään sähköbändin kosmiseen Rhodes-soundiin ja kainostelemattomaan John McLaughlin-säröskebaan, josta liu´utaan jälleen Jukka Eskolan fraaseja säästelevään mutta lopulta svengaavaan trumpettisooloon (Hesitation). Lopuksi kuullaan vielä hieno pianoslovari Peace sekä Davisia ja Coltranea alkupuolen fuusioteemoihin yhdistelevä Freedom.

Jussi Fredrikssonin teos panee pähkäilemään, kuka tai mikä Jazz Warsissa oikeastaan sotii ja mitä vastaan. Konfliktia ei synny ainakaan tyylisuuntien kesken, sikäli vahvasti säveltäjä on taivuttanut erilaiset elementit kokonaisuuden palvelukseen. Eri suuntiin puskevan sekametelin sijasta tuloksena on linjakas teos, joka stimuloi kuulijaansa oivaltavalla improvisaatiolla ja tunnelmanvaihdoksilla. Myös soittajien toimintaa leimaa yhteistyö. Yhtyeen jokainen jäsen nousee esiin omilla vahvuuksillaan – rumpali Jukkis Uotila ja basisti Jori Huhtala ilmavalla komppauksella, puhaltajat Eskola ja Joonatan Rautio solistisella osaamisellaan. Fredriksson itse osoittaa tällä uransa eheimmällä pitkäsoitolla hallitsevansa jazzin eri tyylit niin säveltäjänä kuin kosketinsoturina. Ehkä levyn voikin tulkita taisteluhuudoksi koko jazzmusiikin puolesta.