Race Horses: Furniture

Stolen/PIAS

Walesilaisen Race Horsesin tuoreen levyn kannen hillitty ja pelkistetty design johtaa harhaan. Odotin vakavamielistä, kenties postrock-henkistä maalailua, sain olkatopattua, leikkisän teatraalista kasaripopia. Aivan räiskyvimmästä päästä Race Horsesin menneille vuosikymmenille haikaileva musiikki ei ole, mutta vaikutteet eivät jää epäselviksi.

Furniture on hyvän kuuloinen, ihan maukkaita sävellyksiä sisältävä levy, mutta pidemmän päälle sen pastissimaisuus alkaa rasittaa. Siellä kuuluu Duran Duran, tuolla Soft Cell, jossain Spandau Ballet. Sistersilla vokalisti Meilyr Jones tekee parhaan Morrissey-imitaationsa ja Nobody's Sonin alku ja säkeistö puolestaan kuulostavat häiritsevässä määrin hidastetulta versiolta Queenin Radio Ga Gasta. Tässä kohtaa pastissisuus kääntyy silkaksi varkaudeksi.

Furniturella on hetkensä, kuten vahvalla kertosäkeellä varustettu single My Year Abroad, mutta yhtyeen oman persoonan puute vaivaa pahasti. Albumin ihailtava 32 minuutin mitta kuluu Race Horsesin seurassa mukavasti, mutta toista kierrosta ei tee mieli.