Huge L: Rapinkulta

Ilstrumentals

Pidän Huge L:n Yo yo:ta yhtenä miehen keskeisistä viime vuosien albumeista. Rapinkulta, ilmoituksen mukaan "Yo yo potenssiin kaksi", herätti siis ymmärrettävästi ennakkoinnostusta, mutta ei lopulta osoittaudu ihan samanlaiseksi paukuksi.

Hugen musiikkiin tutustuneet tietävät, että Huge on Huge, ja siitä Rapinkullassakin on kyse. Biitit ovat napakoita, läpät aivan samaa itsensä nostamisen ja laskemisen eli teemojen kierrättämisen juhlaa kuin usein ennenkin; riimittelyä puhtaasti riimittelyn takia, ja jos nyt välillä tyhjänpäiväistä niin myös hyvin luontevaa.

Sitä paitsi, Hugen sanataiteen ja etenkin sille luonteenomaisten ivallisten sivallusten sekä nasevan tarkkojen ja taloudellisten yleistyksien parissa kannattaisi useamman suomalaisen nykykirjailijan harjoitella tiivistämisen taitoa. Tietysti välillä toivoisi Hugenkin supistavan: Rapinkulta ja sen 21 biisiä kestävät yhteensä reilun tunnin. Se ei ole ongelma sinänsä, mutta levyn ajoittainen tyhjäkäynti on. Puhuttaisiin aivan eri levystä, jos koko paketti olisi yhtä tiukka kuin ensimmäiset neljä-viisi biisiä.

Täytyy silti ottaa ylioppilaslakki kauniiseen käteen. Kokonaisuutena taustat ovat monipuolisia eikä niillä juuri esiinny toistoa, vaikka ne yksinkertaisia ideoiltaan ovatkin. Yhtenäisyyttä kasvattaa levyä jossain määrin lävistävä keltaisen lehdistön tematiikka. Mikään teemalevy Rapinkulta ei kuitenkaan ole, vaan koostuu enempi vähempi yhdestä sun toisesta aiheesta ja asiasta, joita yhdistää lähinnä tekijä. Kuten niin moni Hugen levyistä, Rapinkultakin kaipaisi lisää selkeitä huippukohtia. Eipä silti, peruslaadukas Huge-levy, jonka tekijä muuttuu levy levyltä vakuuttavammaksi. Siihen ei moni pysty, kun takana on nelkyt- tai viiskytjotain julkaisua.