Marjo Leinonen Huff n Puff: Marjo Leinonen Huff ‘n’ Puff

Playground

Ammentaa perinteistä ja kuinka temppu tehdään! Tämän ovat tienneet Marjo Leinonen ja Sande Vettenranta jo vuonna 2001 toistaiseksi viimeiseksi jääneen Skinny Dipping -täyspitkänsä julkaisseen Balls -yhtyeensä kanssa. Ballseissa vietetyn pitkän uran jälkeen on joukkoon toki mahtunut niin Viranomaisia, The Bad Ass Brass Bandiä kuin lukuisia muitakin produktioita. Nyt tätä samaa mehukasta rhythm ’n’ bluesin, jälkikuuskytlukulaisen voimasoulin ja tiukan rock-poljennon groovaavaa keitosta tarjoilee vuorostaan keulakuvansa nimeä muassaan kantava Huff ’n’ Buff. Ja tarjoileekin niin, että oksat karisevat!

Marjo Leinosen eräänlaisena stigmana on ollut Suomen virallisen Janis Joplinin viitta – toki viitta, jota hän uransa alkuaikoina varmasti mielellään myös itse kantoi. Huff ’n’ Puffilla Leinonen tuntuu saaneen ääneensä kuitenkin lisää syvyyttä ja moniulotteisuutta. Liekö ikä tehnyt tällä kertaa positiivista työtään, sillä yhätutun joplinmaisen soundin ohella mukana kaikuvat nyt ainakin 70-lukulainen Tina Turner ja vaikkapa Souvenirs-levyn aikainen Bettye LaVette.

Huff 'n' Puff -kavereikseen Leinonen ja Vettenranta ovat saaneet päteväksi kitaristiksi osoittautuvan Julius Heikkilän sekä groovisti bassoa pyörittelevän Matti Valliuksen. Erityisen nautinnollista kuultavaa tarjoilevat myös torvista huolehtivat Antero Priha (trumpetti) sekä Panu Syrjänen (saksofonit). Tiukkojen soulrock-puhaltelujen ohella kaverit kun pistävät välillä melkein mariachiksi, väläyttelevät etiopialaisen jazzin suuntaan ja miksei mukana kaiu etiäisiä jopa vanhan liiton skasta. Todettakoon vielä erikseen Tiina Isohannin ja Mari Hatakan komeiden taustastemmojen imuisa vetovoima.

Levyn lähes jokaisen kappaleen kreditoinnit sävellys- ja sovitustyön osalta menevät Leinonen-Vettenranta-akselille, muiden bändiläisten osallistuessa tekoprosessiin vuorovedoin biisistä riippuen. Ainoat poikkeukset löytyvät kokonaan Maritta Kuulan käsialaa olevalta Young Man -lohkaisulta sekä Freddie King -laina Palace Of The Kingiltä. Albumin mielenkiintoisin sivukuriositeetti liittynee kuitenkin siihen, että nimibiisin sanoituksesta vastaa pettämätön tekstiniekka Kari Peitsamo! Muilta osin tekstitysvastuu on ollut luontevasti Leinosella itsellään. Kappaletasolla tuntuu turhalta eritellä onnistumisia ja epäonnistumisia, sillä niin laadukasta jälkeä porukkaa pistelee menemään biisistä riippumatta. Jo avausraita Drunken Junco kertoo hyvin, mistä tällä platalla on kysymys. Rullataan ja tyylillä! Leinosen laulun viedessä muissa kappaleissa itseoikeutetusti huomion, täytyy vielä erikseen nostaa esiin levyn ainoa instrumentaaliraita I Borrowed Your Car, jonka rautalanka-garage on ainakin etäistä sukua The Mutantsien Cops in Heatille ja osoittaa, kuinka hyvällä sykkeellä bändi soittaa.

Leinosen ja Vettenrannan touhuilta on ollut aina lupa odottaa paljon – tai ainakin ehdottoman antautuvaa tulkintaa, hyvää meininkiä ja rullaavaa soittoa. Silti Huff ’n’ Puff onnistuu yllättämään. Se osoittaa jälleen sen, miten taitavissa käsissä traditionaaleille voidaan tehdä härskisti kunniaa, sortumatta silti pastissisuuden kiroihin. Osa tästä kiitoksesta kuuluu tuotanto- ja miksaustyölle, jossa on riittänyt uskallusta naittaa vanha soundimaailma nykyaikaiseen äänikuvaan. Tiukka soitto yhdistettynä tiukkaan äänimaisemaan, tekeekin kokonaisilmaisusta paikoin niin tiukan, että lisätiristäminen olisi saattanut jo kadottaa palan porukan orgaanista svengaavuutta. Näin ei onneksi käy – kiitos persauksille potkivan asenteen ja konkarimaisen ammattitaidon. Ehdottomasti vuoden rock-valioihin nouseva levy!