Frank Ocean: channel ORANGE

Island Def Jam

Heinäkuussa hiphop-yhteisössä kohahti, kun Frank Ocean avautui blogissaan vastakaiuttomasta ensirakkaudestaan. Poikkeuksellisen tapauksesta teki se, että rakkauden kohde oli mies. Vuonna 2012 tällainen tunnustus ei enää ylitä uutiskynnystä kovin herkästi, mutta hiphop-maailmassa homo- tai biseksuaalisuus on vieläkin melkoinen tabu. Sopii vain toivoa, että Oceanin rohkea julkitulo puhdistaa hiphopin homofobista ilmapiiriä.

Sydänverinen kertomus ensirakkaudesta löytyy myös channel ORANGEn kansien sisältä. Ja etteivät ulkomusiikilliset ansiot nousisi etualalle, todetaan saman tien, että kansien sisältä löytyy myös albumi, joka todistaa, ettei R&B ole vielä kuollut. Oceanin debyytti-mixtape Nostalgia, Ultra oli ihan kiva, mutta ei antanut täyttä kuvaa Oceanin lahjakkuudesta. channel ORANGElla sen sijaan esiintyy itsevarma, lähes kaikessa onnistuva lauluntekijä ja laulaja.

Siinä missä useat sulavan laulu-R&B:n myötä parrasvaloihin nousseet tekijät kutsuvat nykyään tuottajakseen David Guettan, ja tanssittavat väkisin, tekee Frank Ocean paluun itse asiaan. channel ORANGE on ennen kaikkea oodi laulun taidolle, melodioille ja koristelulle. Tätä alleviivaa hyvin pelkistetyistä elementeistä koostuvat taustat. Tuotantojälki on viimeisen päälle tyylikästä, eikä tavaraa ole missään vaiheessa liikaa. Fokus on täysin Oceanin lahjakkuudessa. Hyvä esimerkki on vuoden parhaiden kappaleiden joukkoon nouseva minimalistinen single Thinkin Bout You, jossa Oceanin huikeaa vokaalisuoritusta taustoittavat lähinnä vain simppeli rumpukonebiitti ja aaltoileva synamatto.

Vaikka Oceania on jo ehdotettu Stevie Wonderin manttelinperijäksi, nousevat lähimmiksi vertailukohdiksi aikalaiset. channel ORANGE on kuin risteytys Kanye Westin My Beautiful Dark Twisted Fantasyn kunnianhimoa, R. Kellyn herkullista vokaalilurittelua sekä N.E.R.D.in In Search Of... -albumin rytmi-iloittelua. Erityisesti Monks sekä itse Pharrell Williamsin tuottama Sweet Life viittaavat viimeksi mainittuun. Ocean lunastaa kuitenkin täysin oman paikkansa eli mistään kopioinnista ei ole missään vaiheessa kyse.

Thinkin Bout Youn ohella täysosumia ovat koukuttavan laiskasti pumppaava Super Rich Kids, gospel-henkinen Bad Religion sekä aistillinen Pink Matter, jonka "pleasure"-ähkintä nostaa ihokarvat pystyyn kerta toisensa jälkeen. Oma lukunsa on kymmenminuuttinen Pyramids, joka on ensimmäisen puoliskon ajan ekstaattinen, mutta hiipuu hieman loppua kohti. Esiin on nostettava myös albumin kryptiset, seksin, uskonnon, rakkauden ja himon parissa painiskelevat lyriikat.

Aivan täyttä albumimittaa Oceaninkaan karisma ja lahjakkuus eivät kanna. Joukossa on hiukan liikaa täytettä, jotta albumille edes voisi harkita antavansa täysiä pisteitä. Esimerkiksi Pilot Jones, Crack Rock ja Lost hivelevät korvia, mutta eivät sävellyksinä nouse tarvittavaan lentoon. Heikoimmillaankin Oceanin tekemisessä on kuitenkin jotain kiinnostavaa.

channel ORANGE on tavallaan kaiken hypen arvoinen, mutta tavallaan ei. Frank Oceanin lahjakkuus ja tyylitaju ansaitsee kaiken hehkutuksen, mutta albumikokonaisuutena channel ORANGE on hieman repaleinen. Jotenkin tuntuu siltä, että Oceanin uran huippu on vielä edessä päin.