Dexys: One Day I’m Going to Soar

BMG

Olipa kerran, kauan, kauan, kauan sitten yhtye nimeltänsä Dexys Midnight Runners, joka katosi kuin maan nielemä joskus 80-luvun keskitienoilla. Yhtyeen pomo, Kevin Rowland, kasasi kuuleman mukaan ryhmänsä uudelleen jo vuonna 2003, mutta otti vielä lähes kymmenen pitkää vuotta ennen kuin nimensä lyhentänyt bändi sai valmiiksi neljännen albuminsa.

Avainkysymys kuuluu: kannattiko odotus ja onko Dexys enää ajankohtainen ryhmä?

Täysin tyhjentävää vastausta kysymykseen on vaikea antaa, mutta 27 vuoden mittaisen levytystauon katkaissut One Day I’m Going to Soar pitää sisällään kieltämättä paljon hyvää ja kaunista. Rowland on ottanut mukaan onneksi vanhoja luottomiehiään ja niin Jim Paterson kuin Mick Talbot ovat saaneet vastuuta maestron rinnalla. Monta henkilökohtaista helvettiä läpikäynyt Rowland purkaa sydäntään ja pesee tunteiden julkista likapyykkiä tavalla, joka kertoo monia asioita elämässään paljon oppineesta Rowlandista. Kiekon upein raita on päätöksenä kuultava, lähes kahdeksanminuuttiseksi teokseksi kasvava It’s O.K. John Joe, jonka päättyessä ei voi muuta kuin todeta yhtyeen onnistuneen.

Dexys jatkaa risteilyä soulahtavan popin, kevyen rokin ja uuden aallon välisillä sulavilla mainingeilla onnistuen välillä paremmin kuin toisinaan. Vokaalipuolella vaihtelua saadaan kun Suzie Furlonger ja Madeleine Hyland kantavat kortensa kekoon. Neidoista etenkin jälkimmäisen osuutta olisi voinut vaikka kasvattaakin, niin hieno ja yhteensopiva ääni hänellä on.

Tekstittäjänä Rowland on edelleen briljantti ja miehen kynään on tullut iän tuomaa kitkeryyttä, joka sopii joihinkin raitoihin todella hyvin. Ikävä kyllä albumin kaikki yksitoista sävellystä eivät kanna aivan yhtä hyvin, mutta kokonaisuus pysyy siitä huolimatta riittävästi kasassa. Tervetuloa siis takaisin Dexys, toivottavasti sitä viidettä albumia ei tarvitse odottaa ihan yhtä kauan.