Hullut Hattuset: Siilijalanj�lki

Juki

Hullut Hattuset on palannut! Useampia vuosia on jo kulunut siit�, kun joensuulaiskolmikko vet�isi desibeli.netiss� viiden t�hden pajatson tyhj�ksi Taivaanrannan maalarit -edelt�j�ll��n. Pitk�hk� levytystauko olisikin pelkk� kuriositeetti mink� tahansa toisenlaisen yhtyeen kohdalla. Huomionarvoiseksi asian tekee kuitenkin se, ett� kyse on lastenmusiikkia tekev�st� kokoonpanosta. Tauon aikana kun yksi sukupolvellinen kohderyhm�� on huonolla tuurilla saattanut liukua jo kohti tympe�� ja aikuista rockpopviihdemaailmaa.

Tai sitten ei! Siilijalanj�lki on nimitt�in v�h�n kuin Simpsonit. Levy, josta kaikenik�iset saavat omalle k�sityskyvylleen kelvolliset palaset pureskeltaviksi. Tavallaan liikutaan siis samankaltaisilla vesill�, kuin vaikkapa Lasse Kurjen luotsaamilla mainioilla Ipanapa-albumeilla. Kokonaisuuksilla, joilla eri artistien musiikilliset identiteetit ja kiinnostuksen kohteet saavat soida kainostelematta, mutta joiden p��paino on silti vilpitt�m�sti kohderyhm�ss��n � siis lapsissa.

Hattusten levytystauolle oli syyns�. Kitaristi Miihkali Jaatinen kun k�ytti tauon (ja saamansa stipendin) opintoihinsa maineikkaassa Berklee College of Musicissa. Ja Ai Simpura! (T�m� voimasana lastenlevyarvioissa sallittakoon.) Jaatinen osoittautuu nimitt�in sen sortin kielisoitintaituriksi, ett� miest� kuuntelisi mielikseen ihan miss� tahansa orkesterissa. Samaa on sanottava koko konklaavin (Karttunen-Jaatinen-Leino) vuorovedoin riimitellyst� kollektiivisesta tekstikyn�st�, josta tuntuu irtoavan niin toimivaa rytmiikkaa, nasevia kielellisi� koukkuja, absurdia huumoria kuin taiten rivien v�liin ujutettua valistuksellisuuttakin. Eik� meit� vanhempiakaan ole pahemmin s��stelty. V�lill� aikuisille suunnatut piikit kun saavat ansaitun h�pe�n punan poskille (�Voisko lapsilta sellaista oppia saada / ett� Via dolorosa olisikin Lambada / ne ketk� toisten palkkoja leikkaa / heitt�isiv�t mieluummin kuperkeikkaa�).

Edellisell� albumillaan yhtye heitti ison osan s�hk�soitinarsenaaliaan nurkkaan. Nyt s�r�t, murisijat ja p�risij�t on kaivettu j�lleen naftoista ja aika rokisti levy eteenp�in rullaakin. Musiikillisesti Hattusten yhteydess� on mainittu aiemminkin vertailukohdallinen kirjainyhdistelm� YUP, joka kielt�m�tt� nousi omankin havaintokentt�ni selkeimm�ksi tyylipiirteelliseksi yksityiskohdaksi (mm. Tanssiva apina ja soittajapoika, Y�ky�pelit). Toisen yhtyeellisen kiintopisteen paikansin jonnekin Absoluuttisen Nollapisteen suuntaan. Ja kyll�h�n siell� se Joensuun perint�kin toki kaikuu; Hassisen Koneet, suomirokkarit ja mit� niit� nyt olikaan. Pop-punkveto Vastarannan Veikot onkin saanut itseoikeutetuksi vieraakseen Pertti Kurikan nimip�ivien Kari Aallon. V�lill� taas seikkaillaan Etel�-Afrikasta palanneen Paul Simonin hengess� ja toisaalla voin sieluni silmin n�hd� l�peens� tatuoidut metallisti-is�t j�lkikasvu harteillaan karjumassa nyrkit tanassa Rupiliskoa.

Kaiken kaikkiaan Siilijalanj�lki on kunnianhimoinen ja aidosti lasta arvostava levy, jonka ainoaksi huolenaiheeksi j�� korkeintaan se, ollaanko paikoin jo liian vaikeatulkintaisissa rakenteissa niin musiikin kuin verbaliikankin suhteen. Huoli on kuitenkin valtaosin turha ja albumin ehdottomiin vahvuuksiin lukeutuu sen kyky olla monipuolinen, avarakatseinen ja sopivassa suhteessa haastava ilman, ett� se menett�isi piiruakaan vilpitt�m�st� hyv�ntuulisuudestaan.

Loppuun pieni t�ky vanhemmille: levy kannattaa �unohtaa� soittimeen play-n�pp�in alaspainettuna viel� Kuningas-lopetusraidan j�lkeenkin. Ainakin t�m�n perheen is�lle kaksi- ja viisivuotiaine poikineen yll�ri veti hymyn huulille. Sis�lt� j��k��n kuitenkin viel� salaisuudeksi.