Ashimba: Wakukaya

Grandpop / UduMood Music

Tansanialainen laulaja-lauluntekijä Andrew Ashimba on taitava. Suomalaismuusikoiden kanssa tehdyn Wakukaya-levyn tuotannosta vastanneiden Teho Majamäen ja Jussi Jaakonahon näkemys yhdistää miehen sielukas ja avarasti hengittävä afro-kitarismi ja tulkinta laadukkaan suomalaisen bändin riisutun tyylikkääseen soittoon on myös erinomaista. Suomi-reggaen jokapaikanhöylät, kielisoittajat Jori ja Kari Hulkkonen sekä rumpali-pasunisti Juho Viljanen onnistuvat Majamäen ja Jaakonahon kanssa soittamaan itsensä sivurooliin eli juuri oikealla lailla korostamaan Ashimban tulkinnan vahvaa omaa ilmettä. Sivellen, ei ryskeellä.

Swahilia ja heimokieliä Tansaniasta ja sen arjesta kertovista tarinoissaan käyttävä Ashimba onnistuu tärkeimmässä eli pysäyttämään laulujensa äärelle. Biisikynästä irtoaa yhtä luontevasti niin melankolisempia tunnelmia kuin ilon hetkiä. Debyyttilevyllä ollut elektroninen puoli on riisuttu kokonaan pois, tilalle on nostettu avaruus ja pelkistyneisyys. Hyvän biisin ympärille ei suotta tarvitse ahtaa kauheasti tavaraa.

Haikean kaunis Ugwadu käynnistää levyn rauhallisella tummalla hölkällään. Kuulas ja rikkaasti perkussoitu soitto taustoittaa Ashimban laulua hienosti, pisteet myös oivallisista stemmoista. Energiatason noustua avauksen myötä Sungura jatkaa hyvällä draivilla mutta kiirehtimättä. Avaruus luodaan hienosti tuomaan vastapainoa hölkälle ja antamaan biisin melodialle arvoisensa holvikaari. Kidjana saa nauttia taarab-musiikkityylin mestarin Bi Kiduden sielukkaasta laulusta tummien aaltojensa päällä. Biisin kasvatus kohti lopun rentoa kliimaksia on hienoa seurattavaa.

Vielä kohtalokkaampi Mwanadamu luottaa hypnoottiseen näppäilyyn, Weka mambo lähtee isommalla orkestraatiolla keikuttamaan mukavan vetävällä otteella. Aluksi viipyilevä Tumbo lamsokota pyrskähtelee reippaaseen juoksutukseen, torvista isoa plussaa. Levyn parhaita raitoja on öisen kaikuisa nimibiisi Wakukaya, jossa rauhan tunne ja pysähtyminen biisin sielun ääreen toteutuu ehkä koko levyn parhaalla tavalla. Vikkeläkäänteinen, reggaehtava Minazi nostaa jälleen tehoja. Afrikkalainen rumpu- ja tanssiryhmä Sanaa Sana Band vahvistaa Kilimanjaron hiukan jumittavaa voodoo-hypnoosia.

Kiireettä näppäillen synkän verisen sodan teemaa vastustava Vita Damu onnistuu olemaan yllättävän valoisa ja positiivinen aiheestaan huolimatta. Melkoisen universaali Mama haikeilee jokaisen lapsen olevan lahja, rauhan ja ymmärryksen ylistys Mpiga ngoma on ehkä toinen raita nimibiisin ohella jonka erityisesti nostaisin esiin. Tumman pohjavireen päälle kaarretaan kauniin melodisesti, soiton pyörteestä löytyy silti samalla mukavasti jopa äkkiväärää potkua ja vaivihkaista riehakkuutta. Maman tapaan lapsen arvostusta peräänkuuluttava Ulimponya haikeilee irtonaisella ja mukavan vauhdikkaalla pyörteellä. Viimeinen luenta, riisuttu nuotiokitaratunnelmointi Hadithi hadithi kehottaa muistamaan historian ja ottamaan siitä opiksi. Unisen raukea torvi kuulostaa upealta haikean näppäilyn kanssa. Ehkä kolmas palkintopallille nousija vahvalta levyltä.