Storm Corrosion: Storm Corrosion

Roadrunner

Opeth-mies Mikael Åkerfeldtin ja Porcupine Tree-veijari Steven Wilsonin yhteisprojektista on supistu jo kauan. Alunperin visioon kuului myös pitkään Dream Theaterissa, sittemmin tiesmissä vaikuttaneen rumpali Mike Portnoyn osallisuus, mutta ehkä kolmen huurupäisen progeilijan yhteisvaikutuksesta syntynyt albumi olisi ollutkin jo liian massiivinen ryökäle tullakseen edes olevaiseen muotoon.

Åkerfeldtin ja Wilsonin tunnetuimmat orkesterit tietäen odotukset olivat luonnollisesti suuntautuneet siten, että lopputulos olisi jonkinlainen Opeth Tree – jäätävän pitkiä ja moniulotteisia biisejä, jotka taipuisivat äärimetallista poimuilevaan progesöhryyn, kauniisiin melodiakoukkuihin ja huikeisiin stemmoihin. No, totuus ei onneksi ole aivan niin yksinkertainen.

Ehkä juuri Portnoyn projektista sivuunjäämisen vuoksi albumi on hyvin tunnelmallinen, hidastahtinen ja etäällä minkäänlaisista rokkikoukuista, joita perkussioiden rytmit ohjailisivat. Fiilis on hyvin syksyinen, ja albumi soljuu läpi kuin tuijottaisi halvautuneen lailla hiljaista ja kaunista maisemaa. Ajoittain köysi toki kiristyy, ja psykedeelinen ja pienimuotoinen maalailu ottaa muotoja, jotka muistuttavat hieman jopa maailman pelottavimmasta ja kiehtovimmasta lauluntekijästä nimeltä Scott Walker.

Aloitusnumero Drag Ropes on erittäin lupaava, ja tuo toimittajistaan esille niin tuttuja kuin tuoreempiakin puolia. Melodiakuluissa on tutunlaisia sävyjä, stemmat ovat kuin tavaramerkittyjä, mutta tunnelman utuisuudessa ja piilottelevissa koukuissa on jotain hyvin puoleensavetävää. Silti olisi ehkä toivonut Storm Corrosionin tulleen märehdityksi vielä parin vatsan läpi, sillä vaikka kokonaisuus soljuu, kuten edellä lukee, se ei ole pelkästään positiivinen asia.

Soljuvista asioista on vaikea saada otetta, ja paljolti levy etääntyykin laadukkaaksi nuottitapetiksi, joka on kokonaisuudessaan miellyttävä, mutta lumoava vain hetkittäin. Kuuden biisin mittaisena sen soimaan laittaminen on sentään kynnyskysymyksenä matala, joten tiedä häntä, vaikka syksyn tullen siitä paljastuisi jotain odottamattomia piirteitä.