Anthony B: Freedom Fighter

Irievibrations

Reggae-artisti Anthony B (oik. Keith Blair, s. 1976) syöksähti toissavuosikymmenen puolivälin paikkeilla jamaikalaiseen musiikkimaailmaan muutamilla tulenpolttavilla hiteillä. Läpimurtokappale Fire pon Rome (1995) manasi tulen hyväätekevää karhentavaa voimaa muun muassa paavi Johannes Paavali II:lle, Jamaikan pääministerille P.J. Pattersonille sekä oppositiojohtaja Edward Seagalle. Fire pon Romen kanssa ensilevy Real Revolutionarylle (1996) mahtuivat niin ikään omillaan menestyneet Raid di Barn, Bun Down Sodom ja Repetence Time. Räjähtävästä startista lähtien Anthony B on tehnyt levyjä hurjaan tahtiin. 2010-luvulla albumien määrä lähentelee jo kolmeakymmentä.

Uusi Freedom Fighter ei juuri osoita väsymisen merkkejä. Sekä sinkkuja (enemmän Jamaikan sound systemeille) että pitkäsoittoja (enemmän valkoisille reggae-faneille) edelleen ahkerasti tehtaileva 36-vuotias bobo-rasta edustaa vuonna 2012 vähintäänkin pätevää käyttöreggaeta. Irievibrations-livebändin kanssa nauhoitettu Freedom Fighter osoittaa, miksi enemmän tai vähemmän ”strictly conscious” -tyyppisestä aihemateriaalista laulava Anthony B on yhä suosionsa ansainnut. Tietenkin edellämainitun Bun Down Sodomin tyyppiset homobashmentit on siivottu matkan varrella (ja hyvä niin).

Neljäntoista kappaleen mittainen Freedom Fighter on varsin paljon menneeseen nojaava perushyvä reggae-levy, hyvässä ja pahassa. Positiivista on Anthony B:n väkevä suoritus; mies ratsastaa Irievibrationsin rytmeillä veteraanin vakuuttavalla pätevyydellä ollen jatkuvasti tilanteen tasalla. Mainittu yhtye on myös varsin mainio. Niin one-drop (nimikappale), rockers (same Boat) kuin r'n'b-vaikutteiset hiturit (No One Knows Tomorrow) lähtevät kombon näpeistä varsin vaikuttavasti. Ainoastaan kummallinen dancehall meets r'n'b -hybridi Beat Dem jää vaisuksi eikä oikein istu kokonaisuuteen.

Kuten monia nykypäivän reggae-levyjä, myös Freedom Fighteria vaivaa pienoinen yllätyksettömyys. Kun rytmit ja sovitukset ovat tuttuja vuosikymmenien takaa, vaikutus jää väistämättä hieman haluttua laimeammaksi vaikka mitään varsinaista vikaa ei missään olisikaan. Ja vaikkei reggae koskaan olekaan ollut varsinaisesti lyriikankirjoittajien genre, jatkuva hyvistely ja samojen epäkohtien osoittelu samoilla sanoilla ei aina jaksa innostaa. Jamaikan markkinoillehan samat artistit tekevät biisejä huomattavan spesifimmeistä aiheista, mutta kaikki ei tietenkään menisi läpi länsimaihin suunnatulla pitkäsoitolla. Näine hyvineen Freedom Fighter nousee kuitenkin rutkasti plussan puolelle, ja on suositeltava hankinta nykyreggaesta kiinnostuneelle.