The Levellers: Static On The Airwaves

On The Fiddle

Tuntuu siltä että vuodesta 1988 irkkufolkin ja punkin maailmoista ammentavaa mollivoittoista rockiaan taiteillut brightonilainen The Levellers on viime vuosina jäänyt hiukan Flogging Mollyn ja Dropkick Murphysin jalkoihin. Siinä missä mainitut pomputtajat tuntuvat vuodesta toiseen jatkavan suuressa suosiossa, tuntuvat Levellersin ja The Poguesin kaltaiset kiintotähdet jääneen hiukan mennen talven lumien sekaan. Liekö yhtenä syynä sitten se että Levellers on asteen pari "lällympää" - ei niin rupisen ja riehakkaan punk kuin Murphyt tai yhtä juomalaulu-pomppiva kuin Mollyt? Vai ovatko ne jääneet henkisesti menneisiin vuosikymmeniin aiheillaan ja asenteillaan?

Ainakaan kyseessä ei ole biisikynän hiipuminen, sillä tuoreella kymmenennellä studioalbumillaan Static On The Airwaves on ainakin melodiantajun ja tarttuvuuden osalta ihan yhtä hyvässä vireessä kuin joskus 90-luvulla kun yhtyettä tuli itsekin enemmän luukutettua. Pitäisikö yhtyeen sitten olla enemmän ajassa kiinni tai luoda jotain uutta, se on toinen kysymys. Toki The Levellers on siinä mielessä seestynyt että kiivain kapina on poissa ja ollaan hyvinvoivasti keski-ikäisiä. Mutta niin sitä alkaa itsekin olla...

Lyhyen intron jälkeen kiireettä tarinoiva ja kerrollaan koukuttava We Are All Gunmen iskee heti siihen kauniin mollikaaren tarpeeseen millä yhtye aikoinaan koukutti. Tuntuu että ihan hirveästi muutoksia tai uusia tuulia ei The Levellersin palikkaan ole haettu vaan samoilla vahvuuksilla mennään. Ja mikäs siinä jos homma edelleen toimii eikä maistu sinänsä mitenkään kauhean väsyneeltä edes. Sen punk-leiman voi toki viimeistään tässä vaiheessa haudata.

Viuluvetoinen ja rennosti mutta kipakasti hölkkäävä Thruth Is potkii mukavasti ja akustisen kitaran rauhasta hissuksiin komeaan kertsiin kasvava After The Hurricane jatkavat vahvasti. Mark Chadwickin semisti karhea laulu on edelleen yhtä hienosti yhtä soiton kanssa kuin takavuosina eikä melodiantajussa ole motkottamista. Omien biisien ohella yhtye sekä itselleen että genrelle uskollisesti tulkitsee yhden traditionaalin, tällä kertaa levyn päättävän The Recruiting Sergeantin jossa sentään päivitetään ajankuvaa Afganistaniin. Riman alta sukeltajia ei biisipaletissa oikeastaan ole vaikka osa on toki enemmän iskeviä kuin toiset. Erityismainintaa voisi antaa vielä vaikka Raft Of The Medusa säröisemmälle ja isommalle piraatti-virnuilulle. Perushyväntuulinen irkkufolkpoprock-levytys.