Loistava Polku: Jäähyväiset paratiisille

Dark December

Helsinkiläinen Loistava Polku julkaisi vuosi sitten Huominen EP:n, jolla raakaa postpunkia ja romanttisempaa uutta aaltoa yhdistelevä ryhmä teki itsestään välittömästi genren kuuman nimen. Viime kuussa ilmestynyt Emilia, olet vain kuva matkalla peilisaliin EP nosti odotuksia vain entisestään, ja nyt on koittanut jo debyyttialbumin aika.

Kymmenen raidan mittainen Jäähyväiset paratiisille yllättää monellakin tapaa positiivisesti. Ensinnäkin aiemmilta pikkukiekoilta on mukaan päässyt vain yksi kappale, Emilia, eli esikoinen ei ole mikään ”demojen parhaat pari bonusraitaa”, vaan ihka oikea ja tasapainoinen albumi. Toisekseen ryhmän kulmikas postpunk ja uuden aallon synavetoista kitararockia yhdistelevä musiikki on kehittynyt entisestään, eikä bändiä tarvitse enää verrata muihin, vaikka Musta Paraati ja synkimmän kautensa Sielun Veljet ovatkin taatusti vaikuttaneet tekijöihin ainakin jollain tasolla.

Avausraita Ikkuna johdattaa kuulijan maailmaan, jossa sävyt ovat tummia, huoneet likaisia sekä tunkkaisia, ja valotkin tahtovat jatkuvasti himmetä askelten edestä. Ensimmäinen täysosuma löytyy jo kolmannen raidan kohdalta, kun etenkin kertosäkeessään silmille käyvä Paratiisilintu pääsee häkistään, eikä seuraavana kuultava Muukalainen jää vertailussa ainakaan pahasti edeltäjänsä varjoon. Onkin suorastaan hämmästyttävää, että vain vuosi sitten ensimmäiset biisinsä julkaissut yhtye on saanut luotua jo nyt näin tasapainoisia ja vahvoja sävellyksiä. Puolivälin jälkeen soiva Etsitkö meistä ystävää? iskee puolestaan hiukan toisesta suunnasta ja etenkin onnistunut sovitus nostaa biisin aivan omalle tasolleen.

Jäähyväiset paratiisille on kokonaisuutena harkittu ja ehyt ja albumin kaksi viimeistä raitaa muodostavat vielä oman pienen universuminsa, joka tuntuu avaavan ikkunoita aivan uusiin suuntiin. Yli kahdeksanminuuttiseksi teokseksi kasvava Yö Autiotalossa sukeltaa ahdistuneen psyykeen syviin vesiin lähestulkoon shamanistisella vimmalla ja Aamuyö ja punainen matto menee jonnekin vieläkin kauemmas saattaen albumin samalla kauniisti päätökseen.

Loistava Polku haparoi esikoisalbumillaan hetkittäin, mutta loppusaldo on siitä huolimatta ehdottoman positiivinen. Lyriikat ja musiikki kohtaavat toisensa tasaveroisina ja vaikka soundit voisivat olla hiukan tukevammat ja basso enemmän esillä osoittaa kiekko, että tässä bändissä riittää potentiaalia ja näkemystä.