Heli Kajo: Elämäsi suloisin virhe

Warner

Mä olin tehnyt päätöksen/että rakasta miestäni enää petä en/se on hyvä mies vaikka juokin joskus liikaa/mut sit mä mietin että ehkäpä elämä ei olekaan niin vakavaa/voi lihoa ja panna ketä vaan. Jos tässä olisi kyse uuden 18-vuotiaan, ”rohkeaksi” brändätyn Idols-tähtösen uudesta levystä, se menisi ehkä paremmin läpi. Mutta kun tällä Suomen lily allenilla on ikää kymmenen vuotta enemmän, sitä ehkä odottaisi jotain muutakin sanottavaa kuin kun näen muita poikia/mä tahdon niitä koskea. Ja jos levyn biiseistä puolet on ihan jees, mutta loput eivät, onko levy silloin huono? Mielestäni on.

Toki on kättelyssä todettava, että yllekirjoittanut tuskin kuuluu albumin kohderyhmään. Kun Heli Kajo kertoilee nettisivuillaan korviksistaan sekä muotiblogistaan josta löytyy mm. tietoa hänen keikkavaatevalinnoistaan ja kuvia musavideokuvauksista Italiassa, artistin ja kuulijan välille muodostuu suurin piirtein Grand Canyonia lähentelevä kuilu. Toki sen saman kuilun siemenet kylvetään jo debyyttialbumin mukaan nimetyllä, sinänsä omassa genressään mainiolla avausraidalla.

Mutta siinä se ongelma piileekin. Kun tekstit aiheuttavat vatsanväänteitä ja myötähäpeää sellaisinakin hetkinä kun musiikki toimii, ei ole lupa odottaa kovin suurta samaistumista tai ymmärrystä. Vaikka sukupuolten sisällä on oikeasti enemmän eroja kuin niiden välillä, miesnäkökulmasta Kajon lauluissa on samaa ongelmaa kuin Sinkkuelämää-sarjassa. Vaikka sarja oli mahdottoman hauska, se ei kyennyt laajemmin ylittämään sukupuolirajoja, koska päähenkilöissä ei ollut ainuttakaan ihastuttavaa piirrettä – tai toisaalta myöskään tarpeeksi mulkkumaista särmää. Ja sama pätee Kajon lauluihin. Kolmen P:n eli panemisen, pettämisen ja päihteiden ympärillä pyörivien tarinoiden henkilöt ovat pinnallisia, onttoja ja surullisia kusipäitä. Toisaalta, kun mies on samanlainen, laulussa kysytään ”onko tuo muka jotain elämää?” Eli ehkä tässä on ironiaakin mukana, mutta huonosti se välittyy. Jos elämän suloisimmassa virheessä ei ole mitään suloista, millainen onkaan elämän kammottavin virhe?

Ristiriitaista tunnetta lisää entisestään Kajon sävellysten viehättävä kömpelyys. Niissä on paikoin samaa yllätyksellisyyttä kuin Paul Simonin lauluissa, joissa mitkään melodiakulut eivät ole mahdottomia. Valitettavasti nämä esitykset eivät kuitenkaan pysy samalla tavalla kasassa. Ehjin suoritus onkin muun levyn sekä musiikillisesta että osittain myös sanoituksellisesta linjasta poikkeava Jos mä kuolen nuorena. Tekstien ulkopuolellekin ulottuva egoismi (ohuessa kansivihossa 8 kuvaa artistista joista yksi levitetty aukeamalle) on toki myös kuolleena läsnä, mutta hetkittäisiä väläyksiä persoonallisuudesta on kuultavissa.

Naulan kantaan Kajo osuu levyn parhaimmistoon kuuluvassa Sosiaalista toimintaa -laulussaan: Miksi onnettomilla vauvoilla täytyy maailma kansoittaa? Sanopa muuta. Asko Kallosen suojatista kun on kyse, ajatukset johdattavat saman miehen toisen löydön luo. Kun tarinassa nainen pettää juoppoa miestään toisen kanssa joka puolestaan pettää raskaana olevaa vaimoaan jonka tulevan lapsen isä hän luulee olevansa, jää miettimään kuinka tyystin eri tavalla ja epäsuorasti Anssi Kela kertoisi saman draaman. Mutta toisaalta, eipä hänelläkään ole Kajon ääntä.