Metric: Synthetica

Metric Music International

Kanadalaisen Metricin vuonna 1998 alkaneeseen uraan mahtuu muutamia todella uljaita yksittäisiä hetkiä, mutta albumimitassa on jäänyt aina jotain puuttumaan. Yhtyeen viides levy Synthetica lähtee käyntiin tietoisen provosoivasti Emily Hainesin tokaisulla "I'm just as fucked up as they say", ja efekti toimii. Huomion kiinnittäminen olisi turhaa, jos kappale ei kantaisi, mutta kuuden minuutin mittaan kasvava Artificial Nocturne on juuri sellainen pelinavaus, mitä Metriciltä toivoikin: ylväs, itsevarma ja hiukan yllättävä. Selkeän kertosäkeen puuttuminen on tällä kertaa vain vahvuus, sillä yhtye on aiemmin kärsinyt paikoin nimenomaan liiasta ennalta-arvattavuudesta.

Onnistumiset eivät kaikeksi onneksi jää tähän. Coldplaymainen Breathing Underwater, pirteä Lost Kitten, päättäväisesti sykkivä nimibiisi ja kaunis Clone ovat kaikki yksinkertaisesti hienoja pop-kappaleita. Mielenkiintoinen on myös Wanderlust, jolla vieraileva Lou Reed kuulostaa huomattavasti relevantimmalta kuin Metallican rinnalla. Näiden yläpuolelle nousee kuitenkin kaihoisan kaikukitaran kuljettama Speed the Collapse, jonka kaltaisia näkemyksellisiä, mutta tarttuvia kappaleita näkisi mielellään hittilistojen kärjessä.

Metric ei ole kovin innovatiivinen yhtye, mutta se onnistuu pukemaan kappaleensa niin vetävään ulkokuoreen, että niistä on vaikea olla nauttimatta. Yhtyeen soundi on virkistävällä tavalla vapaa muotivirtauksista ja retroilusta - Synthetica kuulostaa samaan aikaan ajassa kiinni olevalta ja ajattomalta. Nimensä mukaisesti albumi nojaa vahvasti syntetisaattoreihin, kaikuihin ja efekteihin, mutta ei kuulosta missään vaiheessa hengettömältä. Suurin syypää tähän ja yhtyeen vetovoimaan ylipäänsä on ihana ja upeaääninen Emily Haines, jonka panos nostaa Synthetican vuoden vakuuttavimpien pop-albumien joukkoon.