Marja Mattlar: Kuu

ISIS

Viisi vuotta on ehtinyt kulua siitä, kun Marja Mattlar edellisen kerran julkaisi uuden albumin. Väliin on mahtunut yksi konserttitallenne, yksi varhaisia lauluja sisältänyt kokoelma sekä suosituimmista kappaleista koottu nuottikirja – kaikki eräänlaisia virstanpylväitä lauluntekijän uralla. Keväällä ilmestynyt Kuu on omalla tavallaan jatkoa tässä merkkipaalujen sarjassa, sillä ensimmäistä kertaa Mattlar toimii myös oman levynsä toisena tuottajana.

Kuu yhdistää Mattlarille hyvin tuttuja aineksia. Kappaleet rakentuvat vahvoista ja pelkistetyistä elementeistä, jotka intiimiydessään toimivat moitteettomasti. Otto Romanowskin levylle tekemät äänet ja äänimaisemat, kuunsillat, istuvat kokonaisuuden dramaturgiaan moitteettomasti ja tuovat tunnelmaan taianomaista syvyyttä, joka tuntuu sitovan yhteen nykyhetken ja jonkun tavoittamattoman menneen. Levyn keskivaiheilta löytyvä Aarre kiteyttää tämän tunnelman ehkä parhaiten. Melkein pysähtyneessä humisevassa äänimaailmassa Mattlarin hyvin lähelle tuleva syvä, lähes puheenomainen ääni tuntuu rauhoittavalta – niin kuin vanha ystävä.

Levyn kauneimpiin hetkiin kuuluu myös pianolla ja jousilla säestetty venyvässä legatossa liukuva Rajat. Se on herkkyydessään kuin unelias vesivärimaalaus. Vaikka levy on kokonaisuudessaan rauhallinen, se ei missään vaiheessa muutu laahaavaksi tai raskaaksi, vaan soljuu eteenpäin keveänä ja virtaavana. Levyn intiimi tasapaino on hallittua ja kokonaisuus kuulostaa huolitellulta ja aukottomalta. Edes Mattlarin hauskoja nopeampia kappaleita ei osaa kaivata.

Kuu jatkaa levynä myös taiteellisesta tuotannosta ja useista soittimista vastaavan Jaakko Viitalan ja Mattlarin yhteistyötä, joka alkoi yli kymmenen vuotta sitten Vesi-levyn parissa. Ehkä kyseessä on vahva luottamus tai syvä yhteisymmärrys, sillä kokonaisuutena Kuu on yksi Mattlarin ehjimmistä ja täyteläisimmistä levyistä. Sen sointi on kauniin surumielinen, syvä ja silti niin tuttavallisen lämmin.

On myöhäinen ilta, pimenee jo, kun laitan levyn ensimmäisen kerran soittimeen ja sytytän kynttilöitä. Teen tämän joka kerta. Menen sängylle makaamaan ja suljen silmäni. Musiikki tulvii korviini tuttuna ja kauniina. Hitaat ja maalailevat kappaleet toisensa jälkeen tulevat lähelle, niin kuin Mattlarin musiikki aina. Jälleen ajattelen, kuten jo vuosien ajan olen ajatellut, että jos ajatuksillani ja tunteillani olisi ääni, se kuulostaisi tältä. Pian tuntuu, etten ole yksin. Lohdullinen laulaja on tullut istumaan sänkyni laidalle ja minä tunnen olevani kotona.