Neil Young & Crazy Horse: Americana

Reprise

Neil Young & Crazy Horse on maailman paras yhtye. Ei siksi että se tekisi jotain erityistä, koska se ei tee, mutta aina kun se tekee jotain, se on erityistä. Hankala määritellä miksi, kaksi-kitaraa-basso-ja-rummut -rockia se vain on, ja natisee, ja hakee askelmerkkejä, mutta etenee yhtä kaikki aina jonnekin. Tarjotaan kuitenkin pari latteutta yrityksenä jonkinlaiseen määrittelyyn: a) Crazy Horsen kanssa matka on tärkeämpi kuin määränpää, ja b) Youngin ja Crazy Horsen yhdistelmässä on kyse taiasta, eli sitä ei tarvitse/voi määritellä. Se kävi helposti.

Kun tammikuun lopussa kuuli Youngin ja Crazy Horsen jammailemassa Cortez The Killeriä ja Fuckin' Upia tuoreeltaan, oli helpotus huomata että se kuulosti aivan samalta kuin yhtye parhaimmillaan kuulostaa: pakottomalta, säännöttömältä, edestakaisin tunnelmoivalta, jämäkältä; siltä että se soittaa mitä lystää ja miten lystää, mutta kuulostaa vain itseltään. Helpotus siksi, että edellisen kerran kun Young ja herrat Molina, Talbot ja Sampedro tietääksemme nauhoittivat yhdessä oli Greendalelle (vaikka oikeastaan Sampedro ei soittanut kuin levyn kiertueella), ja siitä on jo aikaa ja miehet iäkkäitä.

Ja vielä iäkkäämpiä ovat Americanan laulut. Ilmoitus julkaista coverlevy sai jostain syystä ristiriitaisen vastaanoton, vaikka on vaikea kuvitella miten Transin julkaissut, tai Tonight's the Night -kiertueelle Harvestin suursuosion jälkeen lähtenyt, tai Geffeniltä potkut saanut artisti, joka on rockin, folkin, folkrockin, countryn jne. lisäksi julkaissut paskaa rockabillyä, tylsää noisea ja Landing on Waterin tapaisia hienoja, mukamas huonoja levyjä. Miten se yllättää?

Tietysti jos on vain kuullut Greatest Hitsin ja muutaman kanonisoidun albumin, on helppo tuntea oudoksuntaa Americanan traditionaalien äärellä. Vaikka ei matka jostain T-Bonesta (ok, tuskin löytyy kokoelmalta) Tom Dulaan ole kovin pitkä, eikä kyse ole vain jankkaavasta olomuodosta. Kymmenminuuttinen biisi siitä, että on perunamuussia mutta ei pihviä (T-Bonen teksti koostuu tasan kahdesta lauseesta: "Got Mashed Potatoes" ja "Ain't Got No T-Bone") voidaan hyvin nähdä tekstin osalta parafraasina Tom Dooleyn tarinasta, vaikka se ei ole mitenkään olennaista Americanan tulkinnan kannalta.

Suurin osa Americanan lauluista ovat kansanlauluja. Kevyelläkin altistumiselle niihin oppii kyllästymään jo ennen teini-ikää. Tuttuja ne ovat meilläkin päin, ja ehkä jopa lähtöisinkin: joidenkin lähteiden mukaan Gallows Polella olisi suomalaiset juuret. On luonnollista, että tällaisten laulujen esittäminen levyltä saattaa harmittaa. Young on kuitenkin omasta mielestään poiminut mukaan kappaleita, joissa on ns. yleisessä käytössä eli koululaulattamisessa sun muussa poisjätettyjä säkeistöjä; tekstiosia jotka ovat kappaleiden kannalta keskeisiä, mutta usein ehkä väkivaltaisia ja siksi pikkulapsille sopimattomia. Kuolemaahan suurin osa käsittelee, eikä vähäisemmistä aiheista kannatakaan tehdä lauluja vuosisataiseen käyttöön.

Ainakin tällaisesta härmäläisestä näkökulmasta valinnat ovat osuvia; ainoastaan Woody Guthrien This Land Is Your Landin olisin voinut Gallows Polen lisäksi jättää sivuun kuluneisuuden takia. Sivuuttaisin myös Get A Jobin, mutta eri syistä: en edelleenkään ole toipunut Everybody's Rockinin kuuntelusta, eikä Crazy Horse myöskään tuo tähän doo-wop-klassikkoon mitään erityistä. Oh Susannah sen sijaan tuntuu väkevältä, ja Jesus' Chariot (She'll Be Coming Round the Mountain) (sekä mainittu Tom Dula) muistuttaa miten valtava yhteisyyden potentiaali tällaisiinkiin lauluihin sisältyy, kun ne esittää oikealla tavalla.

Noin muuten on mukava kuulla Youngin ja Sampredon kitaroiden hakeutuvan uusille alueille - koska nimenomaan kitarat vievät yhtyettä jonnekin samalla kun rytmipuoli on oma ja tasaisen epävakaa-vakaa itsensä - kuulostaen, niin, juuri siltä kuin niiden pitääkin, eli kuin niiden on tottunut kuulostavan. Tavallaan tylsää, oikeastaan erittäin tylsää - ymmärrän vihaajia - mutta ei Lauantai-pussiakaan osteta kolmikymppisenä uutuudenviehätyksen takia. Se ostetaan koska ei ole parempaa.