Anders Osborne: Black Eye Galaxy

Alligator

Aitous on vaikeasti m��ritelt�viss� oleva k�site musiikissa. Jotkut asiat vain tuntuvat ja kuulostavat oikeammilta ja aidommilta kuin toiset, vaikka mit��n selke�� syyt� t�lle ei olisikaan. Ruotsalaissyntyisen, mutta Yhdysvalloissa pitk��n asuneen Anders Osbornen musiikkiin autenttisuuden vaikutelma syntyy kenties miehen pitk�st� historiasta ja kokemuksesta. 16-vuotiaana Ruotsista liftaamaan l�hteneen ja kitaransoitolla el�neen Osbornen matka kulki l�pi Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Aasian Yhdysvaltojen New Orleansiin, jonne h�n asettui asumaan 19-vuotiaana. T�n� vuonna 46 vuotta t�ytt�neen Osbornen uraan mahtuu mm. lukuisia soololevytyksi�, Grammy-voitto sek� kasa muille blues- ja country-artisteille tehtyj� kappaleita.

Ei siis ole ihme, ett� Osbornen yhdestoista albumi on t�ynn� juurevaa bluesin, rockin ja countryn sekoitusta. Erityisen ilahduttavaa on se, ett� vaikka materiaali on perinnetietoista, ei se miss��n vaiheessa tunnu p�lyiselt� tai kaavamaiselta. Osbornen laulussa ja kitaransoitossa on tarpeeksi rupea, ett� mielenkiinto pysyy yll�. Vaikka aivan The Black Keysin kaltaista hittipotentiaalia Osbornella ei ole, on Dan Auerbachin ja Patrick Carneyn duo parempi referenssi kuin vaikkapa Puistoblues- tai Pori Jazz -osasto.

Albumilta l�ytyy niin Led Zeppelin -henkist� bluesrockia (s�hk�inen Send Me A Friend, rajusti tilitt�v� Mind of a Junkie, slide-riffittelev� Black Tar), neilyoungmaista lauluntekij�kamaa (When Will I See You Again?, Dancing in the Wind) kuin t�ysverist� countrya (Tracking My Roots). Hyv� osoitus Osbornen vakuuttavuudesta on 11-minuuttinen nimikappale, joka eksyy keskelt� useaksi minuutiksi haahuilutripille, mutta onnistuu silti pit�m��n jollain keinolla otteessaan. Levyn p��tt�v� Higher Ground on herkk�, vaikkakin hiukan juustoinen balladi, johon on hyv� p��tt�� laadukas albumi.