Garbage: Not Your Kind of People

Stun Volume

Täytyy myöntää, ettei Garbagen paluuta seitsemän vuoden mittaiselta levytystauolta ole tullut odotettua vesi kielellä. Yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia Garbage (1995) ja Version 2.0 (1998) olivat aikanaan kovaa kamaa, mutta jälkikäteen tarkasteltuna ajan hammas on puraissut yhtyettä pahemmin kuin monia muita aikalaisiaan. Etenkin Version 2.0 on kuin äänivalokuva 1990-luvun lopusta, ajasta jolloin Pro Toolsista päihtyneet tuottajat latoivat äänimaiseman tukkoon kymmenillä päällekkäisillä raidoilla. Garbagen pelasti kovalevyrockin suosta vain hienot melodiat ja Shirley Mansonin karisma.

Voisi kuvitella, että tuottajanero Butch Vig olisi keksinyt 15 vuotta myöhemmin uusia ideoita omalle yhtyeelleen, mutta heti avausraidasta Automatic Systematic Habit lähtien on selvää, ettei juuri mikään ole muuttunut. Säksätykset, efektit, loopit ja turboahdettu yleissoundi ovat silkkaa Garbagea. Sävellykset ja melodiat eivät kuitenkaan ole tällä kertaa kovin kummoisia, joten kuuntelukokemuksesta muodostuu todella raskas. Kappaleet on hukutettu kaikenlaiseen sälään, eikä ilmaa tunnu löytyvän mistään.

Päällevyöryvän äänimassan keskeltä löytyy onneksi pari suvantoa, jotka muistuttavat Garbagen potentiaalista. Bond-tunnarien hengessä etenevä nimikappale ja levyn päättävä Beloved Freak ovat tunnelmallisia, komeisiin sävelkulkuihin luottavia helmiä. Vaikka niissäkin riittää tavaraa, ei ähkyä pääse muodostumaan. Säksätysosastosta hetkauttavat vain Battle In Me sekä Man On a Wire. Kuvaavaa on se, että Battle In Messä parasta on kertosäkeen äkillinen tauko, jossa äänivalli hiljenee täysin hetkeksi. Man On a Wiressa sen sijaan on imua, joka muista nopeatempoisemmista kappaleista puuttuu tyystin.

Garbageen paluuseen voisi sanoa pettyneensä, jos siltä olisi ylipäänsä odottanut mitään. Not Your Kind of People on sen verran kehno levy, että on vaikea kuvitella sen nostavan Garbagea lähellekään 1990-luvun lopun suosiota.