Peltikoira: Revitty

Rocking Food

Kotkalainen Peltikoira julistaa olevansa ”eräänlainen post-punk yhtye”, jonka esikoislevy ei ole kuuleman mukaan sidottu mihinkään tiettyyn genreen. Post-punk on kuitenkin se tyylisuuntaus johon ryhmän yhdeksän biisin esikoinen selvimmin kytkeytyy, vaikka mukana on selkeitä brittiläisen new waven ja altsu-rockin juonteita.

Kvartetti rouhii kitaravetoisia ralleja, joiden koukut rakentuvat lähinnä roisiin kitarointiin sekä pieniin rytmillisiin jippoihin. Joissain kappaleissa yllytään jopa tunnelmoimaan herkemmin, mutta selvästi vahvimmillaan kotkalaiset ovat silloin kun rosoa on riittävästi ja vauhtikaan ei hyydy liikaa. Nipun hittipotentiaalein siivu on nykivästi eteenpäin puskeva Kiltti setä pedofiili, josta löytyy aika selkeitä viitteitä Roxy Musicin vanhaan Love is the Drug hittiin. Tosin tällä kertaa rakkaus on hiukan toisenlaista. Huomio kiinnittyy tässä kohdin, kuten monessa muussakin rallissa, vokalisti Kari Armisen kynäilemiin lyriikoihin, joissa käsitellään kipeitä aiheita harvinaisen kypsällä tavalla. Arminen taitaa myös sanojen pyörittelyn ja luvassa on muutakin kuin pelkkää loppusointua.

Revitty on hiukan kummallinen ilmestys, sillä alkuun sen eri laidoilla ei tunnu olevan paljoa tekemistä keskenään. Basisti Riina Suikkasen kynäilemät raskaat raidat ovat melkoisia jyriä, kun taas Armisen ja Kari-Jukka Koivistoisen sävellyskynistä lähteneet pehmeämmät pop-siivut voisivat hetkittäin löytyä vaikka Absoluuttisen Nollapisteen repertuaarista. Lopulta eri laidat sulautuvat kuitenkin yhteen ja vastakohdat nousevat toisiaan täydentäviksi eivätkä rajaaviksi.