Kiveskives: Joystick

Uhmatuotanto

Turkulainen Kiveskives hurmasi pari vuotta sitten ilmestyneellä Painottomassa tilassa-EP:llään, ja jättikin ilmaan oikeastaan vain yhden kysymyksen: onko hulvaton konsepti venytettävissä täyspitkäksi asti? Toukokuun lopulla pihalle pöllähtänyt Joystick antaa kysymykselle hyvin yksinkertaisen ja yksiselitteisin vastauksen: kyllä, helposti.

Alun alkaen vahvasti ilkikuriseen progesöhryilyyn ja Nintendo-estetiikkaan nojannut bändi ei ole muuttunut perusosastensa osalta erityisemmin, mutta on osannut rikastaa ja muovata itse konseptia. Velmuileva triotoiminta, veikeimmillään kovilla kierroksilla rullaava kyyti ja suhteellisen olemattomat rajoitukset antavat Joystickille hyvän pohjan, jonka yllä sitten grindataan, valssataan, progeillaan, tasoloikitaan, rokataan, surffataan ja liidellään useimpien tunnettujen kaikkeuksien tuolla puolen.

36 minuuttia kellottava retki ei käy tylsäksi ja paljastaa jokaisella kuuntelukerralla itsestään uusia puolia. Juuri kun alkaa tuumimaan, ettei bändillä riitä paukut tarpeeksi vivahteikkaaseen ja monipuoliseen täyspitkään, osoittaa se luulot vääriksi astumalla Nintendo-fiilistelyn parista hikiseen torvispektaakkeliin, kohtalokkaaseen jousimattoon tai syvällisen psykedelian syövereihin – ja tuo aina takaisin, pissien samalla virnuilevalla varmuudella pitkin vakavastiotettavan ja huumorikeskeisen lokeroinnillisia edellytyksiä.

Kokonaisuutena Joystick pitää otteessaan ja on juuri sopivan tiivis. Keskimäärin kolmisen minuuttia kellottavat biisit eivät pääse venymään liikoja, eikä varsinaisia turhia numeroita ole kahdentoista spektaakkelin sekaan mahtunutkaan – kattauksesta oikeastaan vain erittäin vahvalla Nintendo-tunnelmalla ladattu aloitusraita Posti ja torvin hekumoiva Jyrkkä ei nousevat rahtusen verran muuta materiaalia laajempaa hymyä herättäviksi. Tämän vemputtimen kestävyys tuleekin epäilemättä tänä kesänä testattua perinpohjin. Missäs kaapissa ne TAC-2:t nyt taas olivatkaan?