Jukka Takalo: Kahden hengen disko

Sound of Finland

Edesmenneen Aknestikin primus motorin Jukka Takalon edellinen levy Vastarannan laulut (2011) sis�lsi eritt�in lupaavaa modernia kuplettia liikkuen tunnelmasta ja tyylilajista toiseen niin, ettei kyll�stym��n p��ssyt vahingossakaan. Uutukainen esitt�ytyy jossain m��rin kiltimp�n� ja radioyst�v�llisemp�n� kokemuksena, muttei s�rmi� ihan silkiksi saakka ole hiottu. Itse asiassa tuo radioyst�v�llisyys on t�ll� kertaa positiivinen mielikuva: n�iden kappaleiden toivoisi soivan aalloilla. Ja erinomaisen sopivan mittaisiakin ovat, yst.terv. nimim. �Kolmen minuutin mies�.

Takalon tuotannossa pid�n eniten tietynlaisesta pokkanaama-naiiviudesta, joka pukee kappaleet h�mment�viin lasten- ja huumorilaulujen valepukuihin. H�n hallitsee koukut ja tarttuvuuden, tuloksena mm. sellaisia t�ysosumia kuin Armonpulla ja Jokainen on v�h�n homo em.levylt�. Kahden hengen diskon beatlesiaaninen alltogethernow-aloitus Kato taivaalle, ota rennosti lupailee t�t� sympaattista modernia rillumareita, mutta oikeastaan sit� saadaan vasta viimeisess� rallatuksessa Kes�n viimeinen hellep�iv�. V�lill� kuullaan melkomoinen, kitarapohjainen, nautittavan kuuloiseksi hiottu vuoristorata, josta jokainen l�yt�nee oman suosikkimutkansa. Kirjaimellisestikin, sill� seassa on herkullisen h�peilem�tt�mi� kasari-pujopartasyntikkasaundeja, rantapoppia, mattilakilpel�is-akselilla onnistunutta lattaria, �fredi-modulaatioita� (= kokos�velaskel yl�s) ja ties mit�. Aivo-bookmarkeikseni arkistoin viitosraidan T�� y� ja tie, jonka periaatteessa voisi aivan hyvin levytt�� American-kauden k�teispappa, sek� herk�n heng�hdystauon Vie mut aurinkoon, joka osoittaa Takalon pystyv�n tekem��n my�s aidosti kaunista musiikkia, � la Risto liikuttavimmillaan.

Aiemmin hehkuttamallani lyriikkapuolella tunnustan t�m�n levyn olleen pettymys. Joissain riimilallatteluissa Takalo vet�� valitettavasti h�iritsev�ll� tavalla �veriksi: ehk� odotin my�s jossain m��rin yleisell� tasolla pohdiskelevampaa otetta, tyyliin El�m� on vittu(maista murehtimista). My�s sanojen yhteyteen painetut sointukartat olisi mielest�ni kannattanut tehd� saman tien kunnolla: eik�h�n noille �Ejoku�-soinnuillekin olisi jokin oikea kirjoitusasu l�ytynyt?

Ja sitten ne t�hdet. Aina kammotaan kolmen t�hden olevan oikeasti se huonoin arvosana. MutEiNyt: T�m�nkertainen t�htitrio on puolestani kannustavin mahdollinen kolmestara, tarkoituksenani piiskata ja provota monsieur Takalo entist� parempiin suorituksiin. Min� nimitt�in uskon, ett� h�n on nupullaan oleva heikkisalo ja junnuvainio: t�h�nastisen tuotannon huippukohdat ovat sis�ll�llisesti niin vahvoja, ett� h�nen p��teoksensa on varmasti edelleen tulematta. Olen noin vuosi sitten luonnehtinut Jukka Takaloa Desibeli.netin �Homo�-EP:n arvion kommentissa sanoin �Takalo tekee ter�v�� setti�, joka palauttaa uskon suomalaiseen lyriikantekotaitoon jonain p�iv�n� j�lkeen Salmen Vexin (jSV.)�. Olen edelleen samaa mielt�. Suosittelisin l�mpim�sti, ett� jalostaisit korvamatosi kaivautumaan syvemm�lle, aivoihin saakka, Jukka!