Paleface: Maan tapa

Exogenic

Karri-poika ehtii. Viimeisen vuoden aikana kaiken mahdollisen ja mahdottoman kulttuurin saralla tehnyt Paleface tulee jo toisen suomenkielisen studiojulkaisun kera. Helsinki-Shangri-La-levyn ja tuoreen Maan tapa -albumin välissä on toki puolitoista vuotta, mutta edeltäjän massiivinen ja poikkeuksellisen pitkään kestänyt menestys sai ajantajun katoamaan. Välissä julkaistiin myös remix-albumi Palaneen käryä, jolla oli pari uuttakin biisiä. Nyt uudet urbaanit loitsut ovat jälleen ajan hermolla.

Maan tapa ei onneksi toista edeltäjänsä sapluunaa – mutta ihan yhtä onneksi se ei myöskään lähde kovinkaan kauas siitä. Kieli pysyy suomena ja musiikillinen sulatusuuni on päällä. Modernisoidun folk-meiningin tilalla on aivan törkeän tiukka ”taustabändi” Räjähtävä Nyrkki, jolle kuuluu iso sulka hattuun albumin toimivuudesta. Sillä vaikka Paleface on kaikkea mahdollista, perinteinen säveltäminen ei ole hänen vahvinta alaansa. Shangri-La lainasi melodioita vanhasta kansanmusiikista, nyt on käännettävä uusi kortti.

Ja sen kortin nimi on jo Pale-keikoilta tuttu bändisoitto. Tuomo Prättälä, Heikki Laine, Mikko Pöyhönen, Aki Haarala ja skrätseistä vastaava Dj Leijonamieli svengaavat, reggailevat, etnoilevat ja heveilevät kuin he olisivat olleet ”Peilarin” leivissä miehen syntymästä lähtien. Vaikka Maan tapa ei sisällä samanlaista hittipotentiaalia kuin edeltäjänsä, koukkuja ja tarttuvuutta löytyy kiitettävästi. Miten historiaa luetaan?, Ikivanhat tekosyyt, Muista!, Tyhjästä sanasta sakko ja levyn nimiraita jäävät kaikki vuorotellen korvamadon valtakuntaan.

Loppujen lopuksi sitä herää huomaamaan, että tylsänpuoleinen ja koukuton Nestehöyryjää on koko levyn ainut kauneusvirhe. Palefacen vasemmistolaisesta hapatuksesta voi tietysti olla montaa mieltä, mutta sitä ei voine kiistää etteikö kaveri antaisi ajattelemisen aihetta. Sitä paitsi, taiteen tehtävänä on nostaa epäkohtia esiin ja herättää keskustelua. Muusikot eivät asioista päätä, joten he saavat olla ihan luvan kanssa populisteja. Mutta kun poliitikko hyppää samaan kelkkaan, ollaan pahasti metsässä. Siinä se ”pieni” ero.