The Brian Jonestown Massacre: Aufheben

a

Vuonna 1990 perustettu Brian Jonestown Massacre lienee tunnetumpi dokumenttielokuvasta DIG! (2004) kuin musiikistaan, vaikka asian pitäisi olla toisin. Dokumentissa näytetään Anton Newcomben johtaman yhtyeen ja Courtney Taylor-Taylorin Dandy Warholsin rinnakkain kehittyviä uria sekä yhtyeiden ja miesten välisten suhteiden nousuja ja laskuja. Pelkän elokuvan nähneet eivät tiedä, että Newcombe on jo aikapäiviä sitten osoittanut olevansa parempi muusikko kuin kahden hitin ja kelvollisen albumin Warholsit.

Brian Jonestown Massacren ulosantia on aina leimannut jonkinlainen pastissinomaisuus. Jos jotain, Newcombe ei koskaan ole vaivautunut peittelemään innoituksen lähteitään. Musiikillinen perusta löytyy yhtyeen nimestä, mutta 60-lukulaisen psykedelian rinnalla on totuttu kuulemaan mm. Jesus And The Mary Chainin mieleen tuovaa suhinaa ja pörinää.

Eikä siinä, aivan maukkaita tuloksia Newcombe ja kumppanit ovat tyylillään saavuttaneet. Yksittäiset huippuhetket ovat kuitenkin sikäli harvassa, että yhtyeen parhaat julkaisut löytyvät kokoelmaosastolta. Silti tuntuu että uusin levy Aufheben on tasaisempi ja laadukkaampi kuin pari edeltäjäänsä.

Newcombe on aina välillä kirjoittanut innostuneita ja pirskahtelevia kappaleita, joissa on reilusti koukkuja ja päähänpistoja, mutta enimmäkseen kuitenkin ihankiva-osaston harmaata, nautintoaineiden turruttamaa massaa. Nyt Newcombe on raitis, mutta ei huolta: tapettia syntyy edelleen ilmeisen helposti. Aufheben ei kuitenkaan missään nimessä ole vain mitäänsanomatonta haahuilua, vaan sen yksityiskohdista löytyy runsaasti pureskeltavaa.

Ideoita taitaa kuitenkin olla vähänlaisesti, ja ne tuntuvat venytetyiltä. Monenkin kuuntelukerran jälkeen yhtye soittaa edelleen vain yhtä biisiä uudestaan ja uudestaan. Vaikutelmaa vahvistaa läpi levyn lonksuva tasaisen unettava komppi, joka peittää tehokkaasti kuuluvilta sen, että biiseissä todella on alut ja loput. Aufheben osoittautuu hyväksi kuitenkin nimenomaan kokonaisuutena.

Albumi sivuuttaa edeltäjänsä Who Killed Sgt. Pepper?:in (2010) shoegaze-puolet ja tarjoaa jälleen runsaan kattauksen virikkeitä yhtyeen suurimmalta esikuvalta. Itämainen, lämmin ja jopa hyväntuulinen trippi ei ole Brian Jonestown Massacren tuotannossa ensimmäinen laatuaan. Kun kuuntelua eivät häiritse hittibiisit (Panic In Babylon, Eliza Karmasalon suomeksi laulama Viholliseni maalla ja vähän muusta tarjonnasta poikkeava Blue Order New Monday nousevat kyllä esille), on helpompi huomata, että joskus keskeisintä on se mitä ei tehdä. Aufheben on kaikkea muuta kuin pingottunut levy: sen näennäisen leppoisan olomuodon alla piilee kuitenkin sellaista vaikeasti määriteltävää kiihkeyttä, jota oli esimerkiksi Spacemen 3:n levytyksillä.