Rufus Wainwright: Out of the Game

Decca

Modernin renessanssineron Rufus Wainwrightin tuoretta albumia Out of the Game on mainostettu miehen popeimmaksi. Samaa virttä toitotettiin Release the Starsin (2007) ilmestyessä, mutta uutuuslevy tosiaan vie Wainwrightin yhä syvemmälle popmaailmaan. Suurimpana syynä tähän lienee mm. Amy Winehousen ja Lily Allenin soundia rakentamassa ollut tuottaja Mark Ronson, joka on tuonut Wainwrightin musiikkiin aimo annoksen rentoutta ja kevyttä groovea.

Mutta kun kyseessä on Rufus Wainwright, ei tiedossa ole moderneja suoraviivaisia pophittejä. Maestron käsitys popmusiikista kun sattuu olemaan keskivertoa monimuotoisempi. Koukeroita löytyy niin melodiakuluista ja sointukierroista kuin sovituksista ja rytmityksistä. Esimerkiksi sopii ensisinglenä julkaistu nimikappale, joka eksyttää suoraviivaisempaan materiaaliin tottuneen kuuntelijan jo kertosäkeistössään.

Selkeimmäksi vertailukohdaksi Out of the Gamen materiaalille nousee lopulta Goodbye Yellow Brick Road -kauden Elton John. Wainwrightin, Ronsonin ja mm. Dap-Kingsista tuttujen soittajien rakentama pehmeän 1970-lukulainen äänimaisema hivelee korvia ja lauluharmoniat kruunaavat autenttisen tripin muutaman vuosikymmenen taakse. Iloluontoisen albumin ero parin vuoden takaiseen synkkään edellislevyyn All Days Are Nights: Songs For Lulu on huima.

Vaikka hienosti toteutettua albumia kuunnellessa valuu paikoin hunajaa korvista, en voi olla tuntematta hienoista pettymystä. Tukevan parisuhteen ja isyyden myötä Wainwright on varmasti henkisesti paremmassa kunnossa kuin huumevieroituksen jälkimainingeissa syntyneen Want-albumikaksikon aikoihin, mutta yhtä koskettavaa materiaalia mies ei onnistu nykyisin enää luomaan. I Don't Know What It Isin, Go Or Go Aheadin tai This Love Affairin kaltaiset dramaattiset sydänverilaulut ovat vain muisto, mikä on täysin ymmärrettävää. Mutta se, ettei Out of the Gamelta löydy yhtään Wainwrightin 15 parhaan sävellyksen joukkoon nousevaa kappaletta, on jo huolestuttavaa.

Jericho, Rashida, Bitter Tears ja muut ovat hienoja kappaleita monilla muilla mittapuilla, mutta kalpenevat Wainwrightin mittavan biisikatalogin rinnalla. Eikä kyse ole siitä, että kappaleet olisivat liian popia aiempaan verrattuna, vaan tilanne on jopa päinvastainen. Monet aluksi hyvin soljuvista sävellyksistä katkeavat Wainwrightin tarpeeseen rikkoa kappaleen rakennetta tavalla tai toisella. Jostain syystä myös Wainwrightin toismaailmallinen ääni tuntuu jäävän sivuosaan tällä kertaa.

Ytimeen osutaan vasta albumin kolmella viimeisellä kappaleella. Yksinkertaiseen melodiaan luottava Sometimes You Need, Wainwrightin huikeaa tulkintakykyä esittelevä Song of You sekä etenkin koskettava päätöskappale Candles muistuttavat Wainwrightin vahvuuksista.

Out of the Game ei onnistu pyyhkimään pois sitä faktaa, että Rufus Wainwright on yksi aikamme upeimmista laulajista ja lahjakkaimmmista laulunkirjoittajista, mutta miehen parhaisiin töihin se ei kuulu.