Ira Kaspi: You and the Night and the Music

Prophone

Aloitetaanpa arvostelu tällä kertaa yllekirjoittaneen sisälukutaidottomalla kömmähdyksellä: ” Ira Kaspi Jazz Diva with strings”. Siis, häh? Ollaanko tässä nyt tosissaan pyrkimässä suoraan tavarataloketjun viihdeosaston alennuslaarille? Eikun hetkinen, siinähän lukeekin: ”… Jazz Diva Band with strings”. No niin, otetaanpas tuo saatekirjekin nyt sinne kauniiseen kätöseen. Okei, sehän olikin sen säestävän orkesterin nimi, eikä mikään kömpelösti raflaava markkinointislogan. Ja ne jousetkin kuuluvat näköjään Lohjan kaupunginorkesterille. Selvä, pannaanpa sittenkin kiekkoa koneeseen.

Aikanaan maineikkaasta Berklee College of Musicista valmistunut, sittemmin Sibelius-Akatemian laulunopettajaksi ja musiikkioppilaitosyrittäjäksi päätynyt Ira Kaspi, on tehnyt urallaan jo useita albumeita. Kaspi on työstänyt aiemmilla levytyksillään rakastamiaan jazz-standardeja ja samoilla linjoilla artisti jatkaa myös uutukaisellaan. Erona aiempiin levytyksiin on kuitenkin se, että vahvistusta säestävälle jazz-bändille on haettu nyt myös sinfoniaorkesterista. Niinpä kombinaatiosta on helppo johdatella ennakkoaavistuksia musiikillisen sisältökielen suhteen.

Viimeisten kymmenen, ehkä viidentoista vuoden aikana on jazz lunastanut paikkansa laajojen vastaanottajaryhmien nautintoaineena. Siitä on tullut trendikästä ja katu-uskottavaa myös nuoren rock-pop-sukupolven keskuudessa, eikä vanhempaakaan väestöpohjaa ole luotatyönnetty. Tavallaan ollaan siis palattu jazzin alkuperäiseen kansanomaiseen rooliin, joidenkin vuosikymmenten akateemisten ja avantgardististen välivaiheiden jälkeen. Suomessa tästä ovat ansiokkaasti pitäneet huolta mm. Teppo Mäkynen, Timo Lassy, Johanna Försti ja monet muut Ricky Tick -levy-yhtiöön löyhästi kytkeytyvät artistit, sekä esimerkiksi ilmiömäinen virtuoosi ja armoitettu humoristi Iiro Rantala.

Tavallaan Kaspi asettuu kevyillä bossa nova -sävyillä höystetyllä easy listening -formaatillaan hieman samaan kategoriaan. Kuitenkin siinä, missä Mäkynen kumppaneineen vetoaa Kallio-Punavuori -akselin semi-eko-hipstereihin, taitavat Kaspin löytää omakseen ennen kaikkea suurten ikäluokkien edustajat. Siis sellaiset Frank Sinatrasta ja Girl From Ipanemasta pitävät Pori Jazz -kävijät, joille musiikki tapahtumassa on vain yksi osa sosiaalista kontekstia. Sen verran moneen kertaan kynnetyllä ja usein ennenkin hienosti toteutetulla genrepellolla Kaspi orkestereineen operoi, että arvottaminenkaan ei ole ihan helppo juttu.

Kaiken kaikkiaan Jazz Diva Band ja Esa Heikkilän johtama Lohjan kaupunginorkesteri soivat, kuten odottaa saattaa: ammattitaidolla, tyylipuhtaasti ja ihan tyylikkäästikin. Sovituksiin ja orkestrointiin on saatu kohtuullisen kiva ilme, joskaan ei kauhean yllätyksellinen. Sovituksissa on tosin muutamia jännittävän kuuloisia koukkuja. Kaspin mies Ape Anttila (Jazz Diva Bandin kontrabasisti ja albumin taiteellinen tuottaja), on myös säveltänyt levylle kaksi kokonaan uutta kappaletta (How Do You Keep Up the Light ja The Best Is Yet To Be Coming), jotka Kaspi on sanoittanut. Nämä istuvatkin muiden biisien rinnalle saumattomasti ja ovat genreuskollisuudessaan ihan päteviä onnistumisia.

Vähän harmaita hiuksia sen sijaan aiheuttaa se elementeistä tärkein, eli itse Kaspin laulu. Periaatteessa homma toimii tyylikirjan mukaisesti – lauletaan hallitusti, jazz-ilmaisun kielioppisääntöjä noudattaen, oikeissa paikoissa fraseeraten. Kuitenkin se jokin viimeinen terä tulkinnasta tuntuu uupuvan. On vaikea sanoa, pitäisikö potkua olla enemmän, etenkin nyt, kun toimitaan ison orkesterin kanssa. Vai tarvitsisiko hillitty tulkinta kenties lisää nyansseja ja rosoa ympärilleen? Joka tapauksessa tietty varovaisuus tai pidättyneisyys tuntuisi nostavan paikoin päätään. Tai ehkäpä kyse on vain kokijan omista konnotaatioista tämänkaltaisen musiikin suhteen, tiedä häntä. Kaspi, Anttila ja kumppanit ovat kuitenkin nähneet selvästi vaivaa albumin eteen. Niinpä yleisvaikutelmaksi mieleen jää käsite ”mukiinmenevä”.