Woven Hand: Live at Roepaen

Glitterhouse

Jo kuusi albumia julkaisseen Woven Handin uusin tuotos on joulukuussa 2010 Hollannin Saksanpuoleisella rajalla sijaitsevan Ottersumin Roepaenissa taltioitu keikka. Viiden vartin ja 14 biisin Live at Roepaen on taattua David Eugene Edwards -laatua: intohimoinen, ahdistavuudessaan puhdistava ja syvälle ulottuva kokemus. Hartaasti Edwardsia ja hänen nelihenkistä yhtyettään kuunteleva yleisö lienee, oikeutetusti, otetumpi yhtyeen annista kuin sinänsä vaikuttavasta kirkkoympäristöstä.

Pääosa keikan materiaalista on Woven Handin tuoreimmalta studioalbumilta The Threshingfloorilta. Se edustaa kuudella, Mosaic kolmella, Consider The Birds parilla ja Ten Stones yhdellä biisillä. Konsertin aloittaa kuitenkin Hutterite Mile, 16 Horsepowerin kymmenen vuotta sitten levyttämä kappale. Kuin väittääkseen, että Edwards on vain lauluissa välikappaleena; että musiikki tulee jostain muualta, mies ja yhtye ovat vain välineitä siihen.

Ja kieltämättä siltä välillä tuntuu. Bonus-DVD:llä näkee, kuinka karvahattuun sonnustautunut Edwards on vahvasti läsnä, mutta aivan kuin jossain muualla. Tulkinta on voimakasta, välillä jopa julistavaa, mutta Edwardsin yksityinen asia. Niin se on miehen tekemisissä tavannut olla aina, mutta joka kerta se hämmästyttää ja ihastuttaa, herättää kunnioitustakin. Edwardsin tapauksessa olisi helppo korostaa julistavia, saarnaavia, ulkomusiikillisiakin puolia. Hän on karismaattinen ja vakuuttava, aidomman tuntuinen kuin suurin osa yhtyeiden keulakuvista.

Näiden puolien etualalle nostaminen jättää kuitenkin helposti musiikin taustalle, ja juuri siksi Edwardsia kuunnellaan, myös Roepaenin kirkossa. Live at Roepaen on hyvä esimerkki keikasta, jonka intensiteetti säilyy alusta loppuun. Siihen ei vaadita vippaskonsteja tai paisutteluja. Woven Hand soittaa omistautuneesti, ja soi vapautuneesti, pingottamatta. Kahteen mikrofoniin laulava Edwards ei villitse, vaan pakottaa kuuntelemaan. Konsertti on rauhallinen, ja siitä puuttuu sellainen raivokkuus, jota yhtye on esittänyt esimerkiksi festareilla. Näin Woven Handin apokalyptiset puolet piirtyvät selkeämmin esiin.

Woven Handin katalogi ei, ainakaan vielä, yllä aivan 16 Horsepowerin tasolle. Livelevy kuitenkin osoittaa, kuinka tasalaatuista materiaalia yhtyeellä on. Vuosien aikana se on kehittynyt vaikuttavaksi nyanssien taitajaksi. Se ehkä häviää kiihkeydessä nuoremmilleen, mutta on toisaalta paljon vakuuttavampi, painokkaampi. Karismaattinen ei ole vain Edwards. Woven Hand on aika lähellä sitä, mitä kuvittelen uskonnollisista kokemuksista: turha siitä on puhua, kun se pitää kokea.