The Future Roots: Safe Places

Gigawatt

Pelästyitkö ja harmistuitko, kun Sister Flo ensin muuttui avaruusalukseksi ja sitten katosi galaksiin? Älä huoli, pienimuotoisen ja nätin, kaunosieluille suunnatun pop-ilmaisun alalla on muitakin kotimaisia laatutekijöitä. The Future Roots, Henri Lindströmin ja Alex Zubkermanin luotsaama yhtye, on sellainen. Vaikka ei yhtyeen kakkoslevyllä loppujen lopuksi ole kuin muutama Sister Flon(kin) mieleen tuova kappale.

Yleisesti The Future Roots viipyilee esikoiselta tuttuun tapaan, eikä Safe Places ratkaisevasti eroa edeltäjästään. Uutukaisen kappaleet tuntuvat tosin rakenteellisesti enemmän biiseiltä: niillä on selkeämpi dramaturgia, eivätkä ne ole yksinomaan tai niinkään valjastettuja pelkkien tunnetilojen esittelyyn ja kuljetteluun. Nätin ja avoimen popin vastapainoksi kaksikko katsoo myös rohkeasti, ja entistä syvemmälle, sisäänpäin.

Monin paikoin Safe Places tuo entistä enemmän mieleen Grandaddyn, sekä musiikillisesti että laadullisesti. Myös The Future Roots kuulostaa välillä maailman tärkeimmältä musiikilta, ja välillä inhottavan valjulta koristeelta. The Future Rootsia ei kuitenkaan voi väittää erityisen juurevaksi. Yhtymäkohtia löytyykin myös Badly Drawn Boyn kaltaisiin, luovemmin sovittaviin, mutta perinteisiin pop-artisteihin.

Kitaralla pedattu elektroninen maisema on kaunis, lämmin ja upottava. Levy paljastaa itsestään uusia puolia säästeliäästi, ja muuttuu koko ajan paremmaksi ja hallitsevammaksi. Kokonaisuus on tietysti naiivi, mutta ei vaivaksi asti. Mutta jos näennäisesti päämäärätön liitely haaveellisuudessa tuottaa ylitsepääsemättömiä ongelmia, ei ehkä kannata vaivautua. The Future Roots on pumpulia ja höttöä ja katteettonta unelmointia, ja hyvä niin. Jos se kaikkiin uppoisi, sitä ei tarvitsisi tehdä.